MDI arvioimaan Keski-Suomen rakennerahastotoiminnan vaikuttavuutta

MDI arvioi Keski-Suomen ELY-keskuksen toimeksiannosta Keski-Suomen rakennerahastotoiminnan vaikuttavuutta. Arvioinnissa pureudutaan EAKR- ja ESR-hankkeiden kykyyn tukea maakuntaohjelman ja -strategian toteuttamista, maakunnan yhteistyöryhmän ja sen sihteeristön rooliin ohjelman toteuttamisessa, indikaattoreihin ja hankkeiden hakumenettelyyn sekä rakennerahastotoiminnan sisältötarpeisiin ja vaikuttavuuden arviointiin tulevina vuosina. Arviointi alkoi marraskuussa 2018 ja jatkuu maaliskuulle 2019.

Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

MDI toteutti marras-joulukuussa 2023 jo yhdeksättä kertaa valtakunnallisen kuntakyselynsä, tällä kertaa lisänimellä Kuinka kuntasi sykkii? Kyselyllä kerätään Manner-Suomen kuntien luottamushenkilöiden ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä kuntien ajankohtaiseen tilannekuvaan ja kehitysnäkymiin liittyen.

Lue lisää Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen  

MDI ja Uusi Kaupunki -kollektiivi toteuttivat Tampereen Kaukajärven ja Annalan kaupunginosaohjelmaa palvelevan visiotyön, jossa kirkastettiin alueen vahvuudet, ominaispiirteet ja kehittämistarpeet. Kaupunginosavisio ”Elämää kuin pikkukaupungissa” luo näkymää Kaukajärven ja Annalan toivotusta kehityssuunnasta sekä tulevista konkreettisista toimenpiteistä.

Lue lisää Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen