Etusivu Ajankohtaista Uutiset MDI aktivoi kuntalaisia ja yrityksiä mukaan Kannuksen elinvoiman kehittämiseen MDI aktivoi kuntalaisia ja yrityksiä mukaan Kannuksen elinvoiman kehittämiseen 23.6.2016 MDI pohjusti Kannuksen kaupungin elinvoimaohjelman laadintaa toteuttamalla laajat kyselyt kuntalaisille ja yrityksille. Suomen kunnat muuttuvat tulevina vuosina enemmän kuin ne ovat muuttuneet historiansa aikana ja elinvoiman kehittämisen näkökulma tulee korostumaan entisestään. Kyselyn avulla haluttiin saada tämän muutoksen keskellä kannuslaisten ääni kuuluviin kunnan elinvoiman edistämiseen ja kehittämistyöhön. Kannuksen elinvoimaohjelmassa määritellään kaupungin kehittämisen painopisteet ja toimenpiteet tuleville vuosille. Kysely kartoitti kuntalaisilta ja yrityksiltä kunnan elinvoiman tärkeimpiä elementtejä ja kehittämisen kohteita. Tuloksia hyödynnetään palvelujen kehittämisessä kuntalaisille ja yrityksille. Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa
Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä Uutiset 14.5.2025 Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin. Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä
MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa Uutiset 21.3.2025 Kainuun ensimmäinen maakunnallinen liikkumisohjelma on valmistunut. Kainuun Liikkumislupaus 2030 -nimeä kantavan ohjelman tarkoituksena on lisätä liikettä sekä Kainuun tunnettuutta liikunta- ja urheilumaakuntana. Liikkumisen edistäminen on investointi alueen asukkaiden hyvinvointiin ja alueen vetovoimaan. Lue lisää MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa