Etusivu Ajankohtaista Uutiset MDI Akatemian webinaarissa teemoina elinvoima ja kaupunkikehittäminen MDI Akatemian webinaarissa teemoina elinvoima ja kaupunkikehittäminen 13.5.2020 MDI Akatemia eteni toiseen tapaamiskertaansa, kun 8.5. akatemialaiset kokoontuivat etäyhteyksillä elinvoimawebinaarin pariin. Päivä alkoikin etätyökuulumisten vaihtamisella ja pohdinnoilla siitä, miten työt ja työskentelytavat ovat muuttuneet koronan myötä. Tommi Ranta MDI:ltä johdatteli akatemialaiset päivän varsinaiseen teemaan antamalla eväitä aluekehittäjille. Aluekehittäminen tarvitsee luovaa tarkastelua ja rakenteiden ravistelua sekä megatrendien lisäksi täytyy nähdä lähellä kytevät uudet pienemmät alut ja mahdollisuudet, joista voi kasvaa jotain suurta. Arkkitehti, urbanisti ja kaupunkiaktiivi Laura Sobral kävi puheenvuorossaan läpi mielenkiintoisia esimerkkejä, miten yhteiskehittämistä on toteutettu maailmalla. Sobral näytti, millaisia alhaalta ylöspäin tapahtuvia toimintoja monilla eri alueilla on tehty. Hän johdatti akatemialaiset mm. São Paulosta, Madridiin, Bolognaan ja Mexico Cityyn. Keskustelua heräsi niin osallistavasta budjetoinnista, perinteisestä demokratiajärjestelmästä kuin koronan vaikutuksista julkisten tilojen käyttöön ja kehittämiseen. Sobral totesikin, että “ihmiset eivät halua vain äänestää, he haluavat osallistua!” Seuraavaksi siirryttiinkin kansainvälisiltä vesiltä Seinäjoen lakeuksille. Seinäjoen elinvoimajohtaja Erkki Välimäen ja Tytti Isokankaan kanssa mietittiin Seinäjoen elinvoiman reseptiä. Elinvoima syntyy tekemisen kautta, jossa kaupunki organisaationa ei pärjää yksin. Kaupunki ei ole itse pääosassa vaan sen asukkaat ja yritykset. Välimäen mukaan aluekehittäminen onkin maratonmatka, jossa vaaditaan yhä enemmän yhteiskehittämistä. MDI:n neuvonantaja Timo Hämäläinen käsitteli puheenvuorossaan muuttuvaa kaupungistumista demografian, arvojen, työn ja innovaatioiden kautta. Lisäksi Hämäläinen pohti kaupunkisuunnittelun uusia agendoja sekä kaupunkisuunnittelun haasteita. Päivän päätti Citymaalaisten Pauliina Seppälä, joka ei haluaisi nähdä vastakkainasettelua kaupungin ja maaseudun välillä vaan näiden molempien edistämistä. Monipaikkaisuus nousi yhdeksi suurimmaksi keskustelun aiheeksi. Kiitämme webinaaripäivän puhujia sekä aktiivisesti keskusteluun osallistuneita akatemialaisia onnistuneesta päivästä! Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa
Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä Uutiset 14.5.2025 Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin. Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä
MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa Uutiset 21.3.2025 Kainuun ensimmäinen maakunnallinen liikkumisohjelma on valmistunut. Kainuun Liikkumislupaus 2030 -nimeä kantavan ohjelman tarkoituksena on lisätä liikettä sekä Kainuun tunnettuutta liikunta- ja urheilumaakuntana. Liikkumisen edistäminen on investointi alueen asukkaiden hyvinvointiin ja alueen vetovoimaan. Lue lisää MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa