Maaseutuohjelman neuvontatoimenpide alueellisessa tarkastelussa

MDI toteuttaa maa- ja metsätalousministeriölle Manner-Suomen maaseutuohjelman neuvontatoimenpiteen arvioinnin vuosina 2016–2019.  Arvioinnin toinen väliraportti, jossa tarkasteltiin neuvontaa erityisesti alueellisesta näkökulmasta, valmistui huhtikuussa 2018. Arviointi pohjautui neuvontatoimenpiteen seurantatietoihin, muuhun tilasto- ja dokumenttiaineistoon sekä asiantuntijahaastatteluihin.

Neuvontatoimenpiteelle on osoitettu yhteensä 34 miljoonaa euroa julkista rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014–2020. Vuoden 2017 loppuun mennessä siitä on maksettu 21,7 % (7,39 miljoonaa euroa). Maksatuksia on tehty yhteensä 28 210 kappaletta. Maaseutuviraston hallinnoimaan Neuvo2020-neuvojarekisteriin on hyväksytty hakemusten perusteella 744 neuvojaa. Eniten tilaneuvojia on ympäristö- ja kilpailukykyosioissa, vähiten energia- ja luomuosioissa. Neuvojista noin neljä viidesosaa on käyttänyt neuvontaoikeuttaan.

Neuvontaa annetaan 36 aihealueesta yhdeksällä kohdealalla. Suuri osa neuvontatapahtumista liittyy ympäristö- ja eläinten hyvinvointitukien tukiehtoihin. Koko Manner-Suomen alueella nautakarja-, sika- ja lypsykarjatilat ovat olleet viljatiloja kiinnostuneimpia neuvonnasta. Alueellisesti eniten neuvontatapahtumia on ollut Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Etelä-Pohjanmaalla. Näillä samoilla alueilla on myös määrällisesti eniten Neuvo2020-oikeudet omaavia tilaneuvojia. Vähiten tilaneuvojia ja neuvontatapahtumia on ollut Lapissa ja Kainuussa.

Arvioinnin löydösten mukaan neuvonta hyödyttää tiloja, ja toimenpide nähdään tarpeellisena. Neuvontatapahtumien määrissä on kuitenkin suuria vaihteluita ELY-keskusalueiden ja neuvonnan osa-alueiden välillä. Vaihtelut selittyvät muun muassa neuvojien määrällä ELY-keskusalueilla ja tila- ja tuotantorakenteella sekä neuvontatoimenpiteen toimeenpanosäännöistä johtuvilla tekijöillä. Arvioinnin suosituksena onkin, että neuvontarekisteriä täydennetään uusilla neuvojilla ja passiivisia neuvojia aktivoidaan, jotta eri osa-alueiden neuvontaa olisi saatavissa tasapuolisesti ympäri maan. Lisäksi neuvontatoimenpiteen toimeenpanoon annettiin suosituksia arvioinnin löydösten perusteella.

Väliraportti on luettavissa Maaseutuverkoston sivuilta https://www.maaseutu.fi/globalassets/arviointi/mdi-neuvo2020-valiraportti-9.4.2018.pdf

Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 

Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin.

Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.