Elinvoimapolitiikan kokonaisarvosana on viime vuoden tasolla – tutustu kuntakyselyn ensimmäisiin tuloksiin!

Kuntien ja maakuntien elinvoimapolitiikalle annettiin tuoreimmassa kuntakyselyssä hieman korkeammat arvosanat kuin vuonna 2021. Arvio seudullisista ja ylimaakunnallisista elinvoimatoimista oli puolestaan viime vuoden tasolla. Kunnan omat toimet elinvoiman vahvistamiseksi on jälleen arvioitu korkeammalle kuin alueelliset elinvoimatoimet.

Maakunnista elinvoimapolitiikka koettiin onnistuneimmaksi Keski-Pohjanmaalla. Kolmen kärjessä olivat myös Pohjanmaa ja Pohjois-Savo. Vuoden 2021 kuntakyselyssä Keski-Pohjanmaan elinvoimapolitiikan kokonaisarvosana oli maakuntien joukossa 13. sijalla, joten maakunnan sijoitus kohosi merkittävästi.

Heikoin arvio elinvoimatoimille annettiin Keski-Suomessa. Etelä-Pohjanmaan kokonaisarvosana laski edeltävään vuoteen nähden eniten, kahdeksan sijoitusta.

Kuntakyselyn kokonaistulokset julkaistaan alkuvuoden aikana. Jaamme poimintoja tuloksista myös Twitter- ja LinkedIn-tileillämme. 

Kuntakyselyn toteutus

MDI toteutti marras-joulukuussa 2022 kahdeksannen kerran valtakunnallisen kuntakyselynsä. Kyselyssä kartoitettiin Manner-Suomen kuntien päättäjien ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä kuntansa kehittämisestä ja tulevaisuudesta. Näkemyksensä antoi yhteensä 1059 vastaajaa kaikkiaan 270 kunnasta. Lämmin kiitos kaikille vastaajille! Olemme yhteydessä arvonnan voittajiin henkilökohtaisesti.

Ratalinjauksilla on kauaskantoisia alueellisia vaikutuksia Kanta-Hämeen elinvoimaan, vetovoimaan ja pitovoimaan

Liikenneyhteyksillä ja –käytävillä sekä saavutettavuudella on vahva yhteys alue- ja väestönkehitykseen. Liikenteeseen liittyvät ratkaisut stimuloivat monin eri tavoin joko myönteisesti tai kielteisesti alue- ja väestönkehitykseen. Ratalinjauksilla on kauaskantoisia suoria ja epäsuoria alueellisia vaikutuksia Hämeenlinnan ja Riihimäen seutujen kehitykseen. MDI:n tekemän selvityksen perusteella voidaan tehdä neljä kiteytettyä nostoa nykyiseen päärataan ja uuteen ”metsärataan” liittyvien vaihtoehtojen perusteella.

Lue lisää Ratalinjauksilla on kauaskantoisia alueellisia vaikutuksia Kanta-Hämeen elinvoimaan, vetovoimaan ja pitovoimaan

Puurakentamisen ohjelma on edistänyt puun käyttöä suomalaisessa rakentamisessa

Ympäristöministeriö julkaisi MDI:n toteuttaman arvioinnin Puurakentamisen ohjelman tähänastisista vaikutuksista ja toteutumisesta. Puurakentamisen edistäminen on pitkäjänteistä työtä. Arvioinnissa MDI esittää, että valtionhallinnon tulisi jatkaa edistämistyötä ja lisätä puurakentamista tukevia kannusteita ja velvoitteita.

Lue lisää Puurakentamisen ohjelma on edistänyt puun käyttöä suomalaisessa rakentamisessa