Etusivu Ajankohtaista Uutiset Kulttuuriohjelman valmistelu käynnistyy Nokialla Kulttuuriohjelman valmistelu käynnistyy Nokialla 7.9.2021 Nokian kaupungin kulttuuriohjelman valmistelu käynnistyy. Ensi keväänä valmistuvaa ohjelmaa työstetään erilaisin menetelmin yhdessä kuntalaisten, päättäjien ja kulttuuritoimijoiden kanssa. Kulttuuriohjelma määrittää, miten Nokian kaupungin tavoitteet mm. kuntalaisten aktiivisuudesta ja hyvinvoinnista, kaupungin elinvoimaisuudesta, ekologisuudesta sekä rohkeudesta toteutuvat kulttuurin alalla, kuten kirjastossa, lasten ja nuorten kulttuurikasvatuksessa tai kaupunkitapahtumissa. Myös kaupunkikeskustan elävyys ja kulttuuriperintö ovat osa kulttuuritoimintaa. – Kulttuuriohjelman valmistelussa yksi keskeinen tavoite on aiempaa vahvempi yhteistyö kaupungin eri toimialojen ja toimijoiden välille. Toimintaa ja kulttuuripalvelujen tuottamisen tapaa halutaan saada aiempaa osallistavammaksi ja käyttäjälähtöisemmäksi, siis palvelemaan paremmin nokialaisia ja kaupungissa vierailevia. Yhteistyö myös kaupunkitoimijoiden ulkopuolelle ja seudullisesti on tärkeä miettiä, esimerkiksi Tampereen kulttuuripääkaupunkihankkeen plan B:n toteuttamisen kautta. Toivomme osallistavalta ohjelmatyöltä mandaattia Nokian kaupungin kulttuurin – mitä se moninaisuudessaan tarkoittaakaan – uudistumiseksi vastaamaan sitä tarvetta, mitä voimakkaassa murroksessa ja kasvussa oleva Nokia ja nokialaiset tarvitsevat, toteaa kulttuuriohjelman työryhmää johtava vapaa-aikajohtaja Asta Engström. Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus kaikenlaisille ihmisille ja alan toimintamahdollisuuksien parantaminen on keskeinen osa uutta kuntien kulttuuritoimintaa ohjaavaa lakia, jota Nokiakin nyt toteuttaa. Samalla ohjelmatyö tukee Nokian kaupunkistrategian päivitystyötä. – Kulttuuritoiminnassa on saatu paljon aikaan viime vuosina, kehuu ohjelmatyötä tukeva asiantuntija Kirsi Siltanen aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:ltä. Uuden ohjelman ratkottavaksi tulevat mm. pandemian pitkät varjot niin nokialaisten hyvinvointiin, tapahtumakenttään kuin taide- ja kulttuurialan toimijoihinkin, Siltanen pohtii. Valmistelutyötä ohjaa poikkihallinnollinen työryhmä, johon kuuluu vapaa-aikapalvelujen ja Pirkan opiston edustajien lisäksi hyvinvointikoordinaattori, perusturvajohtaja sekä maankäyttöjohtaja. Lisätiedot Asta Engström, vapaa-aikajohtaja 040 7799 068 asta.engstrom@nokiankaupunki.fi Kirsi Siltanen, asiantuntija, MDI 040 667 4678 kirsi.siltanen@mdi.fi kulttuuri kulttuuriohjelma ohjelmatyö strategia Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa
Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä Uutiset 14.5.2025 Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin. Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä
MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa Uutiset 21.3.2025 Kainuun ensimmäinen maakunnallinen liikkumisohjelma on valmistunut. Kainuun Liikkumislupaus 2030 -nimeä kantavan ohjelman tarkoituksena on lisätä liikettä sekä Kainuun tunnettuutta liikunta- ja urheilumaakuntana. Liikkumisen edistäminen on investointi alueen asukkaiden hyvinvointiin ja alueen vetovoimaan. Lue lisää MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa