Etusivu Ajankohtaista Uutiset Kansallinen kaupunkiverkko supistunut, mutta kärki leventynyt 20 vuodessa Kansallinen kaupunkiverkko supistunut, mutta kärki leventynyt 20 vuodessa 23.11.2015 Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI on päivittänyt kaupunkiverkkotutkimuksen, jolla on seurattu ja kehitetty kansallista kaupunkiverkkoa ja suomalaisia kaupunkiseutuja 20 vuoden ajan. Kansallinen kaupunkiverkko on edelleen kattava. Suomessa on 30 toiminnallisesti merkittävää kaupunkiseutua. Kaupunkiseutujen joukosta on pudonnut viisi kaupunkiseutua, mutta vahvoja monipuolisia korkeakoulukaupunkiseutuja on nyt enemmän. Kehitys vyöhykkeellistyy, vahvojen kaupunkien kehitys heijastuu yhä laajemmalle alueelle. Suomessa on edelleen kehitysedellytyksiltään ja -kuvaltaan selvästi erityyppisiä kaupunkeja. Paikkaperustaisen kehittämisen perusidea on kehittää kaupunkijärjestelmän kokonaisuutta ja erikokoisia paikkoja. Tämä tarkoittaa kansallisen politiikan paikallista räätälöintiä ja kansallisen politiikan tukea paikallisen kehittämistyön ja monikeskuksisen kaupunkijärjestelmän edellytysten luomiselle koko maassa. Nyt on verkostomaisen kehittämisen ja alhaalta ylös ja sivuille -kehittämisdynamiikan aika. www.mdi.fi/kaupunkiverkko Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Asemanseudut ovat orgaanisia ja paikallislähtöisiä kokonaisuuksia Uutiset 30.11.2023 MDI:n ja FCG:n asiantuntijat ovat syksyn aikana selvittäneet asemanseutujen kehittämisen malleja, EU-rahoituksen mahdollisuuksia sekä sitä, miten erilaisten asemanseutujen kehittämistyötä voitaisiin hankkeistaa. Lue lisää Asemanseudut ovat orgaanisia ja paikallislähtöisiä kokonaisuuksia
Taiteen edistämiskeskuksen palvelupilotit tukevat taiteen tekijöitä ja vastaanottajia Uutiset 11.10.2023 MDI toteutti tänä vuonna Taiteen edistämiskeskuksen palvelupilottien arvioinnin. Arvioinnin toteutuksesta vastanneet MDI:n asiantuntijat Kirsi Siltanen ja Samuli Manu kertovat nyt, mistä palvelupiloteissa on kyse ja mitä niillä tavoitellaan. Lue lisää Taiteen edistämiskeskuksen palvelupilotit tukevat taiteen tekijöitä ja vastaanottajia
Enemmän yksilöllisyyttä ja parempaa perusoikeuksien toteuttamista kehitysvammaisten ihmisten asumiseen Uutiset 11.10.2023 MDI laati yhdessä Markku Niemelän kanssa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) ja ympäristöministeriön toimeksiannosta selvityksen kehitysvammaisten ihmisten asumis- ja laitostilanteesta vuoden 2023 alussa ja tulevina vuosina. Lue lisää Enemmän yksilöllisyyttä ja parempaa perusoikeuksien toteuttamista kehitysvammaisten ihmisten asumiseen