Helsingin seutu jäi neljänneksi pohjoismaisten suurkaupunkiseutujen kilpailukykyvertailussa

MDI tutki MAL-suunnittelun näkökulmaa korostaen Helsingin seudun kansainvälistä kilpailukykyä suhteessa Tukholman, Göteborgin, Oslon ja Kööpenhamina-Malmön metropoleihin. Vertailussa oli lisäksi mukana Tallinnan ja Riian kaupunkiseudut, joiden tulokset yhdistettiin kokonaisvertailussa ‘Baltian kaupunkiseuduiksi’.

Selvitys toteutettiin osana MAL 23 -suunnittelutyötä ja siinä määriteltiin kilpailukyvyn rakentuvan menestymisenä monipuolisesti vetovoiman, tuottavuuden ja innovaatioiden, elämänlaadun, ja ympäristön vaalimisen suhteen. Kaikkiaan kaupunkiseutuja vertailtiin yhteensä 48 indikaattorin voimin. Vertailun tulosten pohjalta selvityöstyössä myös jäsennettiin mihin kaupunkiseudun kilpailukykyyn vaikuttaviin asioihin voidaan MAL-suunnittelulla vaikuttaa.

Tukholman seutu selvisi vertailun kilpailukykyisimmäksi, ja sen kintereillä ovat Oslon ja Kööpenhamina-Malmön kaupunkiseudut. Helsingin seutu sijoittui neljänneksi jääden selkeästi kolmen kärjen taakse. Analyysissä Helsingin seudun vahvuuksiksi suhteessa verrokkeihin osoittautuivat teknologiateollisuus- ja startup-vetoinen innovatiivisuus, tasa-arvoisuus sekä hyvään työelämän ja vapaa-ajan tasapainoon liittyvät mittarit. Helsinki on tulosten mukaan onnellinen, turvallinen ja terveellinen ympäristö ja onnistunut välttämään segregaatiota verrokkikaupunkiseutuja paremmin.

Petrattavaa Helsingin seudulla puolestaan on erityisesti tuottavuudessa ja innovaatiokyvykkyydessä sekä niihin olennaisesti liittyvässä nettomaahanmuutossa. Helsingin seutu on vertailuun kuuluneista alueista ainoa, missä asukaskohtainen bruttokansantuote on laskenut 2010-luvulla. Lisäksi Helsingin alueen työllisyys on alhaisin ja työttömyys korkein. Koulutetun työvoiman saatavuudessa sekä tutkimus- ja kehitysmenoissa Helsingin seutu on pohjoismaisten verrokkien viimeisenä. Myös kestävään kehityksen liittyvissä kysymyksissä Helsingin seutu on selkeällä takamatkalla: hiilinieluja ja suojeltuja alueita on verrokkeja vähemmän, ja hiilineutraaliustavoitteet ovat pohjoismaista keskikastia.

– Helsingin seudulla on erityisesti kirittävää ekologisuuteen liittyvissä kysymyksissä, joihin liittyen tarvitaan MAL-työssä rohkeita ratkaisuja. Naapureilta kannattaa ammentaa reippaasti oppia tulevaisuuden tekoon, toteaa selvitystä laatinut Timo Hämäläinen.

MDI toteutti selvitystyön yhteistyössä WSP:n kanssa.

Materiaalit

 

Kuntakortti tuo yhteisen tilannekuvan päätöksenteon tueksi 

Kun päättäjät ja viranhaltijat vaihtuvat, yhteinen tilannekuva voi hämärtyä. Pukkilan kunnassa haluttiin varmistaa, että kaikilla toimijoilla on käytössään sama, ajantasainen tieto kunnan tilasta ilman, että tiedonkeruuseen kuluu valtavasti aikaa. Ratkaisu löytyi MDI:n Kuntakortista, jonka avulla Pukkilan kunta on sujuvoittanut päätöksentekoa ja johtamista.

Lue lisää Kuntakortti tuo yhteisen tilannekuvan päätöksenteon tueksi 

Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä

Tänään 20.11. vietetään kansainvälistä lasten oikeuksien päivää. Tänä vuonna päivän teemana on lasten oikeus kuulua. MDI on aktiivisesti käyttänyt ja kehittänyt lasten ja nuorten osallistumisen menetelmiä. Lasten ja nuorten ääni kuuluu entistä useammassa MDI:n tekemässä strategiassa, arvioinnissa ja kehitystyössä.

Lue lisää Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä

MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle

Kokkolan kaupunki on toteuttanut Sitran rahoituksella esiselvityksen vähähiilisen alumiinintuotannon klusterin syntymisen edellytyksistä ja mahdollisuuksista. Selvityksen laati MDI. Tavoitteena oli kartoittaa alueen nykyiset osaamiset ja kyvykkyydet, tunnistaa mahdolliset puutteet sekä arvioida, mitkä tekijät tukevat klusterin kehittymistä.

Lue lisää MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.