FCG ostaa konsulttiyhtiö MDI:n: ”Haluamme olla näkemyksellisin kehittämiskumppani murroksen keskellä olevalle julkiselle sektorille ja yksityisille toimijoille Suomessa.”

FCG ja julkisen sektorin konsultointiin keskittynyt MDI yhdistävät voimansa, kun FCG Finnish Consulting Group Oy ostaa MDI Public Oy:n koko osakekannan. Molempien yritysten asiakkaiden sopimussuhteet säilyvät ennallaan, eikä kaupalla ole henkilöstövaikutuksia. MDI:n henkilöstö siirtyy työskentelemään FCG:n toimistoille 1.1.2023 alkaen.

Yrityskaupan myötä Suomeen syntyy vahva julkisen sektorin kehittämiskumppani, joka kykenee palvelemaan entistä paremmin niin valtionhallintoa, kuntia kuin hyvinvointialueitakin.

”Haluamme olla näkemyksellisin kehittämiskumppani murroksen keskellä olevalle julkiselle sektorille sekä yksityisille toimijoille Suomessa. Jatkamme asiakkaidemme tukemista suurissa murroksissa, liittyivätpä ne sitten hallinnon uudistamiseen, väestökehitykseen tai talouden ongelmiin. Osaamisemme perustuu tietoon ja vahvaan näkemykseen”, sanoo FCG:n toimitusjohtaja Tommi Kajasoja.

”Laajemmat hartiat, jotka tämän kaupan myötä syntyvät, mahdollistavat parempien palveluiden rakentamisen ja kehitystyön vauhdittamisen. Yksin emme voisi satsata niin kunnianhimoisesti tuotekehitykseen kuin haluaisimme ja osana FCG:tä pystymme tähän. Tuotamme jatkossakin riippumatonta tietoa kehittämisen ja päätöksenteon tueksi”, sanoo MDI:n toimitusjohtaja Tommi Ranta. 

Meneillään olevat asiakasprojektit jatkuvat molemmissa yrityksissä normaalisti ja katkotta.

MDI Public Oy on vuonna 2012 perustettu julkisen sektorin konsultointiin keskittynyt yhtiö. Se tunnetaan laadukkaasta ja tietoon pohjautuvasta konsultoinnistaan, jonka tähtäimenä on rakentaa paremmin kehittyvää ja kehittävää Suomea. Vuonna 2021 sen liikevaihto oli 3,1 miljoonaa euroa.

FCG Finnish Consulting Group Oy on yksi Suomen suurimpia suunnittelu- ja konsulttialan yrityksiä. Olemme julkisen sektorin, yritysten ja yhteisöjen kumppani monialaisessa yhdyskuntasuunnittelussa, osaamisen kehittämisessä, hyvän hallinnon edistämisessä ja ohjelmistokehityksessä. Työskentelemme myös kansainvälisten rahoituslaitosten ja ministeriöiden kanssa edistäen parempaa elämää kehittyvissä maissa. FCG:ssä työskentelee yli 700 ihmistä ympäri maailman ja liikevaihto vuonna 2021 oli 71 miljoonaa euroa. www.fcg.fi

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy:n toimitusjohtaja Tommi Kajasoja, e. tommi.kajasoja@fcg.fi Haastattelupyynnöt myös Helena Karioja, p. 040 662 7373

MDI Public Oy:n toimitusjohtaja Tommi Ranta, p. 040 588 2839

Uusi indeksi osoittaa: 15 OECD-maata kiilannut ohi, kun Suomen elinvoima on polkenut paikoillaan

MDI on kehittänyt kansainvälisen indeksin, joka tarkastelee eri OECD-maiden menestystekijöitä poikkeuksellisen laajasti. Suomi sijoittuu indeksissä kuudenneksi 38 OECD-maan joukossa. Suomen vahvuutena on yhteiskunnallinen kestävyys, mutta elinvoiman osalta sijoitus on heikentynyt dramaattisesti vuodesta 2014 lähtien. Indeksin kärkikolmikossa ovat Islanti, Sveitsi ja Norja.

Lue lisää Uusi indeksi osoittaa: 15 OECD-maata kiilannut ohi, kun Suomen elinvoima on polkenut paikoillaan

MDI selvitti oppisopimuskoulutuksen korotetun koulutuskorvauksen vaikutuksia 

MDI toteutti opetus- ja kulttuuriministeriölle selvityksen oppisopimuskoulutuksen koulutuskorvauksen määräaikaisen korotuksen vaikutuksista. Kolmivuotisessa kokeilussa työnantajille maksettiin korotettua korvausta alle 20-vuotiaista oppisopimusopiskelijoista. Selvityksestä ilmenee, että kokeilu tuki nuorten oppisopimusten lisääntymistä ja vahvisti oppisopimuksen tunnettuutta ja käyttöä.

Lue lisää MDI selvitti oppisopimuskoulutuksen korotetun koulutuskorvauksen vaikutuksia 

Maahanmuuttaneet alttiimpia muuttamaan maan sisällä, pysyvän oleskeluluvan puute vaikeuttaa juurtumista

MDI toteutti tänä keväänä selvityksen, jossa koottiin tietoa maahanmuuttaneiden muutoista maan sisällä. Selvityksen tilastollinen tarkastelu osoittaa, että Uusimaa on muuttokohteena maahanmuuttajille keskeinen kaikkialla Suomessa. Kyselyyn vastanneista selvä enemmistö haluaisi jäädä Suomeen, mutta ilman pysyvää oleskelulupaa oma asema koetaan epävarmaksi.

Lue lisää Maahanmuuttaneet alttiimpia muuttamaan maan sisällä, pysyvän oleskeluluvan puute vaikeuttaa juurtumista
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.