Etusivu Ajankohtaista Uutiset Muuttuvat työmarkkinat vaativat laajaa osaamistietoa – MDI:n selvitys tarkastelee Hämeen työmarkkinoiden osaamistarpeiden keräämistä ja hyödyntämistä Muuttuvat työmarkkinat vaativat laajaa osaamistietoa – MDI:n selvitys tarkastelee Hämeen työmarkkinoiden osaamistarpeiden keräämistä ja hyödyntämistä 6.2.2022 Viime vuosikymmenien aikana työmarkkinoiden hallitseva piirre on ollut jatkuva muutos. Tämän myötä muun muassa työvoiman osaamistarpeet ovat monipuolistuneet, työnteon kuva ja ammatit ovat laaja-alaistuneet sekä osaamis- ja työvoimatarpeiden ennakointi on vaikeutunut. Koska työmarkkinat ovat alueellisesti erilaisia, on tarve kasvanut erityisesti aluetason osaamistarpeiden kartoittamiseen, ymmärryksen syventämiseen sekä ennakointitoimille. Ymmärrys osaamistiedosta on keskeinen tekijä alueiden kehittämisen kannalta, jotta työnhakijoita ja työtehtäviä kyetään saattamaan yhteen sekä suuntaamaan koulutustoimia työmarkkinoiden osaamistarpeiden mukaisesti. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen on keskeinen tekijä alueiden elinvoimaisuuden varmistamisessa. Yhteistyö avain laajaan ja vaikuttavaan osaamistietoon MDI toteutti Hämeen ELY-keskuksen toimialueella selvitystyön, jonka tavoitteena oli kerätä tietoa sekä analysoida ja kuvata, miten alueen eri toimijat keräävät ja hyödyntävät työmarkkinoiden osaamistarpeisiin ja niiden ennakointiin liittyvää tietoa. Selvitystyössä laadittiin osaamistiedon keräämisen ja hyödyntämisen yhteistyön toimintamalliehdotus sekä kehittämisehdotuksia miten alueella kerättävää osaamistietoa saataisiin hyödynnettyä vaikuttavammin. Työllä pyrittiin lisäämään ymmärrystä, miten ja kuinka järjestelmällisesti tietoa kerätään, miten tietoa käsitellään ja analysoidaan sekä mihin käyttötarkoituksiin tietoa hyödynnetään. Selvitys toteutettiin yhteistyössä Foredata Oy:n Mikael Andolinin kanssa. Selvityksessä nousi esiin muun muassa, että osaamistietoa kerätään osittain jopa runsaasti, mutta tieto on usein hajallaan eri organisaatioissa. Jotta kerättyä tietoa pystyttäisiin hyödyntämään vaikuttavammin eri osapuolten ja alueen kehittämistavoitteiden näkökulmasta, tarvitaan yhteistyötä. Yhteistyön lisäämiseksi tarvitaan tarkkaan määritelty toimintamalli sekä ymmärrystä tiedon jakamisen ja yhteistyön hyödyistä. Ennen kaikkea osapuolilta vaaditaan yhteistä tahtotilaa ja sitoutumista, jotta yhteistyö voi onnistua. Aiheesta lisää https://kehaemail.sst.fi/messages/ Raportti https://www.ely-keskus.fi/documents/ aluekehittäminen ennakointi maakunnat Tulevaisuus Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Kuntakortti tuo yhteisen tilannekuvan päätöksenteon tueksi Uutiset 5.12.2025 Kun päättäjät ja viranhaltijat vaihtuvat, yhteinen tilannekuva voi hämärtyä. Pukkilan kunnassa haluttiin varmistaa, että kaikilla toimijoilla on käytössään sama, ajantasainen tieto kunnan tilasta ilman, että tiedonkeruuseen kuluu valtavasti aikaa. Ratkaisu löytyi MDI:n Kuntakortista, jonka avulla Pukkilan kunta on sujuvoittanut päätöksentekoa ja johtamista. Lue lisää Kuntakortti tuo yhteisen tilannekuvan päätöksenteon tueksi
Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä Uutiset 20.11.2025 Tänään 20.11. vietetään kansainvälistä lasten oikeuksien päivää. Tänä vuonna päivän teemana on lasten oikeus kuulua. MDI on aktiivisesti käyttänyt ja kehittänyt lasten ja nuorten osallistumisen menetelmiä. Lasten ja nuorten ääni kuuluu entistä useammassa MDI:n tekemässä strategiassa, arvioinnissa ja kehitystyössä. Lue lisää Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä
MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle Uutiset 14.11.2025 Kokkolan kaupunki on toteuttanut Sitran rahoituksella esiselvityksen vähähiilisen alumiinintuotannon klusterin syntymisen edellytyksistä ja mahdollisuuksista. Selvityksen laati MDI. Tavoitteena oli kartoittaa alueen nykyiset osaamiset ja kyvykkyydet, tunnistaa mahdolliset puutteet sekä arvioida, mitkä tekijät tukevat klusterin kehittymistä. Lue lisää MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle