Visiotyö esittelee Mellunkylän kehittämisen mahdollisuuksia

MDI ja Uusi Kaupunki -kollektiivi laativat Mellunkylän visiotyön Helsingin kaupungille. Mellunkylä on yksi kaupungin nk. kaupunkiuudistusalueista yhdessä Malmin ja Malminkartanon kanssa. Kaupunkiuudistusalueilla pyritään vähentämään hyvinvointieroja, kehittämään turvallisuuden tunnetta ja viihtyvyyttä, sekä lisäämään alueiden elinvoimaa ja houkuttelevuutta. Nyt laadittu visiotyö on jatkoa MDI:n ja kollektiivin Malmin kehittämisen skenaario- ja visiotyölle. Visiotyö ohjaa Mellunkylän alueen jatkosuunnittelua.

Mellunkylä koostuu Kontulan, Mellunmäen, Vesalan, Kurkimäen ja Kivikon osa-alueista. Noin 39 000 asukkaan kaupunginosa olisi väkilukunsa puolesta Suomen 28. suurin kunta. Mellunkylän väestörakenne on jokseenkin muuta Helsinkiä iäkkäämpi, matalammin koulutettu sekä tulotasoltaan ja työllisyysasteeltaan matalampi. Alueen väestöstä 31 % on vieraskielisiä, mikä tekee siitä yhden koko maan kansainvälisimmistä alueista.

Mellunkylän eri osa-alueet, kuten Kontula ja Mellunmäki profiloituvat hyvin eri tavoin. Visiotyön yhtenä tarkoituksena oli kehittää aluetta ja sen imagoa, sekä lisätä alueen houkuttelevuutta asuinpaikkana ja yritysten toimipaikkana. Eriytymiskehityksen välttämiseksi aluetta on syytä kehittää siten, että se houkuttelee myös keskiluokkaa.  Kaupunkiuudistuksen tavoitteena on luoda Mellunkylään 6200 uutta asuntoa vuoteen 2035 mennessä.

Visiotyössä alueen kehitystä tarkasteltiin neljän kohdealueen osalta. Mellunkylän Avenue -visio tarkasteli Kontulan ja Mellunmäen asemanseudut yhdistävän Kontulantien täydennysrakentamista. Puu-Kivikko -visiossa puolestaan tarkasteltiin Kivikon reunan ja Kontulankaaren täydennysrakentamista. Mellunmäen keskuksen sekä Kurkimäen teollisuusalueen osalta laadittiin kevyemmät periaatteelliset visiosuunnitelmat. Kunkin kohdealueen kehittämistä ja sen vaikutuksia analysoitiin sekä nopean että maltillisen kasvuskenaarion valossa. Lisäksi visiotyössä laadittiin toimenpiteitä eri skenaarioiden osalta, sekä teemakohtaisesti asumisen, työn, liikenteen ja vapaa-ajan osalta.

Lue lisää

Mellunkylän visiotyö sekä Kontulan, Mellunmäen ja Vesalan suunnitteluperiaatteet ohjaavat alueen jatkosuunnittelua

MDI toteutti selvityksen liikuntaneuvontapalvelun kirjaamisen, lähettämisen ja seurannan käytännöistä 

MDI toteutti Jyväskylän ammattikorkeakoululle selvityksen, jossa muodostettiin ajantasainen kokonaiskuva liikuntaneuvonnan lähettämisen, kirjaamisen ja seurannan käytännöistä. Selvityksen mukaan liikuntaneuvonnan käytännöt vaihtelevat alueittain, ja palvelun kehittäminen edellyttää yhtenäisempiä toimintamalleja sekä parempaa tiedon hyödyntämistä.

Lue lisää MDI toteutti selvityksen liikuntaneuvontapalvelun kirjaamisen, lähettämisen ja seurannan käytännöistä 

Suomen tulevaisuuden tekijät haluaa uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa

Suomen väestö ikääntyy ja työikäisen väestön määrä vähenee. Ainoastaan maahanmuutto on ylläpitänyt Suomen työikäisen väestön kasvua, ja ilman maahanmuuttoa sekä vieraskielisten määrän kehitystä työikäisten määrien ennakoidaankin laskevan yli viidenneksellä vuoteen 2050 mennessä. Suomen tulevaisuuden tekijät -projektissa laaja kumppanijoukko etsii yhdessä ratkaisuja maahanmuuttopolitiikan uudistamiseen ja pitovoiman vahvistamiseen.

Lue lisää Suomen tulevaisuuden tekijät haluaa uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa

Miten keskuskaupungit ja kehyskunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä?  

Julkaisimme helmikuun alussa päivitetyn EVP-indeksin. Sen tavoitteena on tarkastella kokonaisvaltaisesti alueiden elinvoimaa sekä veto- ja pitovoimaa. Tänä vuonna tarkastelimme tarkemmin alueita, jotka ovat parantaneet sijoitustaan EVP-indeksillä 2020-luvulla. Keskuskaupungeista Kajaani ja kehyskunnista Vesilahti ovat sijoitustaan parantaneiden joukossa. Kuntien edustajat kertoivat meille, mitä hyvän kehityksen taustalla on ja millaisia toimia kehityksen eteen on tehty.

Lue lisää Miten keskuskaupungit ja kehyskunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä?  
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.