Etusivu Ajankohtaista Uutiset Maakunnittaisen väestöennusteen mukaan Manner-Suomessa on kolme kasvavaa maakuntaa vuoteen 2040 mennessä Maakunnittaisen väestöennusteen mukaan Manner-Suomessa on kolme kasvavaa maakuntaa vuoteen 2040 mennessä 15.3.2019 Juuri julkaisemamme maakunnittaisen väestöennusteen mukaan vuoteen 2040 asti kasvavia maakuntia Manner-Suomessa ovat vain Uusimaa, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi. Vertailussa suurin suhteellinen voittaja on Ahvenanmaa. MDI-ennuste kertoo aluekehityskulun, joka perustuu vuosien 2015-2018 kehityksestä johdettuihin olettamuksiin. MDI-ennusteen mukaan Uudenmaan väkiluku kasvaa ennustejakson aikana 293000 asukkaalla. Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan väkiluvut kasvavat noin 35500 asukkaalla. Parhaiten pärjäävät siis kolmen suurimman kaupunkiseudun maakunnat, heikoiten ikärakenteeltaan haasteelliset pienten maakuntakeskusten maakunnat. Tuleva väestönkehitys lisää alueellista eriytymistä maan eri osien ja maakuntien välillä. Väestönkehitys painottuu tulevaisuudessa etenkin kasvukolmion (pl. Kanta-Häme) ja Ahvenanmaan alueelle. Maakuntien väkilukua kasvattaa eniten kansainvälinen muuttoliike. Yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa kaikissa maakunnissa, mutta lasten määrä vähenee kaikissa maakunnissa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Katso tarkemmat tiedot www.mdi.fi/ennuste2040. Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa
Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä Uutiset 14.5.2025 Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin. Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä
MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa Uutiset 21.3.2025 Kainuun ensimmäinen maakunnallinen liikkumisohjelma on valmistunut. Kainuun Liikkumislupaus 2030 -nimeä kantavan ohjelman tarkoituksena on lisätä liikettä sekä Kainuun tunnettuutta liikunta- ja urheilumaakuntana. Liikkumisen edistäminen on investointi alueen asukkaiden hyvinvointiin ja alueen vetovoimaan. Lue lisää MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa