Etusivu Ajankohtaista Uutiset MDI arviomaan Business Finlandin av-alan tuotantokannustimen vaikutuksia MDI arviomaan Business Finlandin av-alan tuotantokannustimen vaikutuksia 4.4.2018 Av-alan tuotantokannustin on suunnattu pitkän näytelmäelokuvan, dokumenttielokuvan sekä sarjamuotoisen fiktion ja animaation tuotantoihin. Se on kuulunut Tekesin/Business Finlandin rahoituspalveluihin vuodesta 2017 alkaen. Kannustimen tavoitteena on audiovisuaalisen alan sekä tuotantoja palvelevien yritysten liikevaihdon kasvu ja kansainvälistyminen. Kannustimelta odotetaan myös myönteisiä työllisyysvaikutuksia av-alalle sekä matkailuun. MDI arvioi kevään 2018 aikana yhdessä Ramboll Management Consulting Oy:n kanssa Business Finlandin av-alan tuotantokannustimen vaikutuksia. Arvioinnin kohteena ovat muun muassa av-kannustimen vaikuttavuushyödyt Suomelle sekä kannustimen välittömät ja välilliset vaikutukset alueille. Av-alan tuotantokannustimen arviointi linkittyy vahvasti MDI:n toteuttamaan toukokuun 2018 alussa valmistuvaan Suomen elokuvasäätiön tuotantotuen vaikutusten arviointiin. Suomen elokuvasäätiön tuotantotuki ja Business Finlandin tuotantokannustin edistävät yhdessä kotimaisen elokuvatuotannon toimintaedellytyksiä sekä lisäävät kansainvälisten yhteistuotantojen määrän kasvua. Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Kuntakortti tuo yhteisen tilannekuvan päätöksenteon tueksi Uutiset 5.12.2025 Kun päättäjät ja viranhaltijat vaihtuvat, yhteinen tilannekuva voi hämärtyä. Pukkilan kunnassa haluttiin varmistaa, että kaikilla toimijoilla on käytössään sama, ajantasainen tieto kunnan tilasta ilman, että tiedonkeruuseen kuluu valtavasti aikaa. Ratkaisu löytyi MDI:n Kuntakortista, jonka avulla Pukkilan kunta on sujuvoittanut päätöksentekoa ja johtamista. Lue lisää Kuntakortti tuo yhteisen tilannekuvan päätöksenteon tueksi
Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä Uutiset 20.11.2025 Tänään 20.11. vietetään kansainvälistä lasten oikeuksien päivää. Tänä vuonna päivän teemana on lasten oikeus kuulua. MDI on aktiivisesti käyttänyt ja kehittänyt lasten ja nuorten osallistumisen menetelmiä. Lasten ja nuorten ääni kuuluu entistä useammassa MDI:n tekemässä strategiassa, arvioinnissa ja kehitystyössä. Lue lisää Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä
MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle Uutiset 14.11.2025 Kokkolan kaupunki on toteuttanut Sitran rahoituksella esiselvityksen vähähiilisen alumiinintuotannon klusterin syntymisen edellytyksistä ja mahdollisuuksista. Selvityksen laati MDI. Tavoitteena oli kartoittaa alueen nykyiset osaamiset ja kyvykkyydet, tunnistaa mahdolliset puutteet sekä arvioida, mitkä tekijät tukevat klusterin kehittymistä. Lue lisää MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle