Etusivu Ajankohtaista Uutiset MDI selvittää seutukaupunkien elinvoimapalveluita maakuntauudistuksessa MDI selvittää seutukaupunkien elinvoimapalveluita maakuntauudistuksessa 14.8.2017 Seutukaupungit ovat maakuntakeskuksia pienempiä talousalueensa keskuskaupunkeja tai keskuspareja, joilla on myös merkittävä rooli koko maan elinvoiman kannalta. Toimintaympäristön muutokset muokkaavat tällä hetkellä voimakkaasti kuntakenttää ja seutukaupunkeja. Maakuntauudistuksessa rakennetaan maakunnan ja kuntien välisiä rajapintoja ja työnjakoa, joilla tulee olemaan vaikutusta kuntien ja alueiden elinvoimaan. Valmistelutyötä on tehty kymmenissä, jopa sadoissa työryhmissä valtakunnallisesti ja maakunnissa ja työryhmien kokoonpano ja laajuus luonnollisesti vaihtelevat huomattavasti. Lisäksi toimintaympäristöä ravistelee myös koulutuksen valtakunnallinen reformi, jossa erityisesti toisen asteen ammatilliseen koulutukseen kohdistuu merkittäviä leikkauksia. Muutoksista johtuen seutukaupungit ovat päättäneet käynnistää ”Seutukaupungit osana tulevaisuuden elinvoimapalveluja” -selvityksen. Selvityksellä luodaan nopeassa tahdissa kesän ja syksyn aikana kokonaiskuva siitä, kuinka seutukaupungit näkyvät tulevien elinvoimapalvelujen suunnittelussa ja alustavissa visioissa eri maakunnissa ja valtakunnallisesti. Selvityksessä tunnistetaan maakuntauudistuksessa seutukaupunkien kannalta keskeiset elinvoimapalvelujen osa-alueet, jotka tulevat vaikuttamaan seutukaupunkien tarjoamiin elinvoimapalveluihin tai niiden tarpeeseen. Selvitys antaa laajan tietopohjan seutukaupungeille osallistua elinvoimapalvelujen muotoiluun niin maakunnan kuin valtakunnan tasoilla sekä tehdä päätöksiä omien elinvoimapalvelujen rooliin liittyen. Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Kuntakortti tuo yhteisen tilannekuvan päätöksenteon tueksi Uutiset 5.12.2025 Kun päättäjät ja viranhaltijat vaihtuvat, yhteinen tilannekuva voi hämärtyä. Pukkilan kunnassa haluttiin varmistaa, että kaikilla toimijoilla on käytössään sama, ajantasainen tieto kunnan tilasta ilman, että tiedonkeruuseen kuluu valtavasti aikaa. Ratkaisu löytyi MDI:n Kuntakortista, jonka avulla Pukkilan kunta on sujuvoittanut päätöksentekoa ja johtamista. Lue lisää Kuntakortti tuo yhteisen tilannekuvan päätöksenteon tueksi
Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä Uutiset 20.11.2025 Tänään 20.11. vietetään kansainvälistä lasten oikeuksien päivää. Tänä vuonna päivän teemana on lasten oikeus kuulua. MDI on aktiivisesti käyttänyt ja kehittänyt lasten ja nuorten osallistumisen menetelmiä. Lasten ja nuorten ääni kuuluu entistä useammassa MDI:n tekemässä strategiassa, arvioinnissa ja kehitystyössä. Lue lisää Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä
MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle Uutiset 14.11.2025 Kokkolan kaupunki on toteuttanut Sitran rahoituksella esiselvityksen vähähiilisen alumiinintuotannon klusterin syntymisen edellytyksistä ja mahdollisuuksista. Selvityksen laati MDI. Tavoitteena oli kartoittaa alueen nykyiset osaamiset ja kyvykkyydet, tunnistaa mahdolliset puutteet sekä arvioida, mitkä tekijät tukevat klusterin kehittymistä. Lue lisää MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle