Onnittelut professori Jussi Jauhiaiselle menestyksestä Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen haussa

Suomen Akatemia on valinnut strategisen tutkimuksen haussa kolme hanketta Kaupungistuva yhteiskunta -teemaan, kukin arvoltaan 4 M€, toteutettavaksi tulevien 3–6 vuoden aikana. Yksi rahoituksen saaneista hankkeista on professori Jussi Jauhiaisen johtama URMI-projekti, joka keskittyy tutkimaan kaupungistumisen tulevaisuutta ja sen ajureita, kestävää kaupungistumista ja resurssitehokkuutta, kaupungistumisen vaikutuksia alueisiin sekä maahanmuuton vaikutuksia kaupungistumiseen erityisesti Suomen isoimmilla kaupunkiseuduilla. Viestintä ja vuorovaikutus eri sidosryhmien kanssa on laajaa ja osallistavaa sisältäen mm. isoja ennakointiseminaareja ja tutkimuksen teemoihin kohdistettuja yhteiskehittämisen työpajoja. Tutkimustuloksia kerrotaan ja välitetään päätöksentekijöille ja sidosryhmille taajaan ja sosiaalinen media on aktiivisesti käytössä vuorovaikutteisessa viestinnässä.

URMIlle kutsutaan neuvonantajaraati (stakeholder board), jossa on osallistujia valtion, alueiden ja kaupunkien sekä yksityisen ja kolmannen sektorin sidosryhmistä. MDI on sitoutunut projektin toimenpiteisiin neuvonantajaraadin aktiivisena jäsenenä.

Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 

Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin.

Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.