Etusivu Ajankohtaista Uutiset Kaupunkipolitiikan tiekarttaa päivitetään Kaupunkipolitiikan tiekarttaa päivitetään 20.1.2016 Maaliskuussa 2015 valmistui ensimmäinen kaupunkipolitiikan tiekartta Onko maallamme malttia kaupungistua. Raportti toimi hallitusohjelmakeskustelujen taustamateriaalina. Kaupunkien rooli kasvun luojina ja elinvoiman vahvistamisessa on uudelleen jäsentymässä maakuntien muodostamisen myötä. Päivitystyön tuloksena syntyy raportti, joka sisältää parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon pohjautuvan kuvauksen Suomen kaupungistumisen näkymästä ja konkreettisen toimintaohjelman edessä olevan kaupunkirakentamisen edellyttämistä toimista Suomen keskeisimmillä kaupunkiseuduilla ja -vyöhykkeillä. Erityinen huomio kiinnitetään kaupunkien rooliin, uudistuvaan työnjakoon eri toimijoiden välillä ja tulevaisuuden infrainvestointien rahoitukseen. Toteutus perustuu jälleen klubimuotoiseen työskentelyyn kevään 2016 aikana. Työn tilaajia ovat Rakennusteollisuus, Rakennustietosäätiö, SAK, Rakennusliitto ja Hypo-pankki. Lisäksi työhön osallistuvat Espoon, Hämeenlinnan, Kuopion, Lahden, Tampereen ja Turun kaupungit. Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa
Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä Uutiset 14.5.2025 Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin. Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä
MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa Uutiset 21.3.2025 Kainuun ensimmäinen maakunnallinen liikkumisohjelma on valmistunut. Kainuun Liikkumislupaus 2030 -nimeä kantavan ohjelman tarkoituksena on lisätä liikettä sekä Kainuun tunnettuutta liikunta- ja urheilumaakuntana. Liikkumisen edistäminen on investointi alueen asukkaiden hyvinvointiin ja alueen vetovoimaan. Lue lisää MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa