MDI kysyy kunnilta kasvu- ja kehitysnäkymiä

Suomessa on viime vuosina tehty kuntauudistusta. MDI:tä harmittaa, että kuntien kehittäminen ja kasvu on kuntarakennekeskustelussa piiloutunut palveluiden alle. Ennen kuin kakkua voi jakaa, on sitä kasvatettava. MDI haluaa olla mukana saattamassa Suomea uuteen nousuun. Siksi selvitämme itse laajalla kyselyllä syyskuun aikana Suomen kaikkien kuntien kaikkien luottamushenkilöiden ja virkamiesjohdon näkemyksiä kasvusta ja kehittämisestä. Haluamme käynnistää keskustelua kuntien kasvupolitiikasta ja sen yhteydestä kuntarakenteeseen. Kyselyn tietoa välitämme sekä kansallisille, alueellisille että paikallisille tekijöille. Kansalliset tulokset julkistetaan lokakuussa, mutta ensimmäisiä makupaloja tuloksista on saatavilla kumppanimme Mapitan tiskiltä jo kuntamarkkinoilta.

Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 

Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin.

Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.