Ylöjärven muuttoliikeanalyysi ja väestöennusteen päivitys

Työ jakautui kahteen toisiaan tukevaan osioon: kaupungin toteutunutta väestönkehitystä ja muuttoliikettä tarkastelevaan analyysiin sekä kaupungin väestöennusteen päivitykseen.

Muuttoliikeanalyysissa tarkasteltiin Ylöjärvelle kohdistuvaa muuttoliikettä ja Ylöjärveltä lähtevää muuttoliikettä koko kaupungin ja kaupungin sisäisillä alueilla 2010- ja 2020-luvulla. Analyysi tarkasteli kaupungin muuttoliikkeen määriä, alueellisia eroja muuttoliikkeen jakaumassa sekä muuttoliikkeen rakennetta eri sosioekonomisissa ja demografisissa ryhmissä. Analyysissa kaupungin asemaa maan sisäisessä muuttoliikkeessä vertailtiin muihin Tampereen ympäryskuntiin.

Väestöennusteen päivityksessä Ylöjärven kaupungille aiemmin muodostettu väestöennuste päivitettiin tuoreimpien väestönkehityksen toteumatietojen sekä tarkentuneiden kaupungin rakentamisen ennusteiden perusteella. Päivityksessä tulevaa kehitystä tarkasteltiin kolmella eri skenaariolla: aiemmalla trendillä sekä kahdella vaihtoehtoisella nopean kasvun ennusteella. Väestöennuste muodostettiin koko kaupungin lisäksi kaupungin sisäisille osa-alueille.

Pyydä tarjous

Toteutamme vuosittain ~100 erilaista toimeksiantoa lyhyistä työpajatoteutuksista monivuotisiin tutkimushankkeisiin.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Verkkokauppa

Kehitys kiinnostaa, mutta et tiedä mistä aloittaa? MDI:n kaupassa voit haarukoida erilaisten toteutusten hintaa ja halutessasi saat arviosta koonnin sähköpostiin.

Siirry verkkokauppaan
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.