Etusivu Ajankohtaista Uutiset Lapin maakuntasuunnitelmalle päivitys Lapin maakuntasuunnitelmalle päivitys 24.6.2013 MDI avittaa Lapin liittoa päivittämään maakuntasuunnitelman, jossa osoitetaan alueen tavoiteltu kehitys ja strategia vuoteen 2040. Päivityksessä tarkastellaan keskeisten megatrendien, epävarmuustekijöiden ja arvomuutosten vaikutuksia Lapin maakunnan valitulle visiolle ja siitä johdetuille kehittämisen linjanvedoille. Päivityksessä huomioidaan erityisesti elinkeinoelämän kilpailukyky, alueen osaaminen ja hyvinvointiin liittyvä palvelu- ja aluerakenne. MDI:n näkemyksen mukaan kehittyväksi alueeksi nouseminen tai sellaisena pysyminen edellyttää alueilta resursseja ja kykyä uudistua. MDI on mukana tavoitteiden määrittelystä loppuraporttiin asti. Työ valmistuu helmikuussa 2014. Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä Uutiset 20.11.2025 Tänään 20.11. vietetään kansainvälistä lasten oikeuksien päivää. Tänä vuonna päivän teemana on lasten oikeus kuulua. MDI on aktiivisesti käyttänyt ja kehittänyt lasten ja nuorten osallistumisen menetelmiä. Lasten ja nuorten ääni kuuluu entistä useammassa MDI:n tekemässä strategiassa, arvioinnissa ja kehitystyössä. Lue lisää Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä
MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle Uutiset 14.11.2025 Kokkolan kaupunki on toteuttanut Sitran rahoituksella esiselvityksen vähähiilisen alumiinintuotannon klusterin syntymisen edellytyksistä ja mahdollisuuksista. Selvityksen laati MDI. Tavoitteena oli kartoittaa alueen nykyiset osaamiset ja kyvykkyydet, tunnistaa mahdolliset puutteet sekä arvioida, mitkä tekijät tukevat klusterin kehittymistä. Lue lisää MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle
Etsimme tietopalveluiden erityisosaajaa Uutiset 15.10.2025 Oletko intohimoinen tietopalveluiden ammattilainen, joka näkee datan voiman kuntien kehittämisessä? Haemme nopealla aikataululla osaajaa vahvistamaan MDI:n tietopalveluita. Lue lisää Etsimme tietopalveluiden erityisosaajaa