Etusivu Ajankohtaista Uutiset Valloittavaan kaupunkipolitiikkaan Valloittavaan kaupunkipolitiikkaan 21.8.2014 MDI:n kaupunkikehittämisen siipeä vahvistamaan liittyvät kaupunkipolitiikan grand old man Eero Holstila ja young gun Timo Hämäläinen. Eero on keskeisiä henkilöitä kaupunkipolitiikan ensimmäisen aallon rantautumisessa Suomeen 1990-luvun puolivälissä. Tämän jälkeen Eero on vetänyt Culminatumia ja tehnyt Helsingin elinkeinojohtajana Helsingistä hauskempaa ja kilpailukykyisempää kaupunkia. Viime aikoina hän on keskittynyt kuntien elinvoimaisuuden pohdintaan. Eurooppalaiset tutkija- ja kehittäjäverkostot ovat hänelle läpeensä tuttuja. Timo on urbanismin eturintamassa kansallisesti ja kansainvälisestikin vaikuttava suunnittelumaantieteilijä, joka tuntee kaupungit, niiden kehitykseen nykypäivänä liittyvät ongelmat ja keinot ongelmien ratkaisemiseksi. Hän on tullut tunnetuksi suomalaisia kaupunkeja ja kaupunkikehittäjiä blogissaan From Rurban to Urban (urbanfinland.com) sparraavana analyyttisenä mielipidevaikuttajana ja on varjokaavoja laativan Urban Helsinki -kollektiivin perustajajäsen. Eri mantereilta oppia, kokemusta ja osaamista hankkineen Timon taustaan kuuluu mm. konsultointia, oske-ohjelmaa ja YK-ympyröitä, tulevaisuuteen MDI. MDI:n neuvonantajatiimissä jatkavat perustaja-omistajat KTM Jarl Matti Anttila, DI Anssi Uitto ja KTT Jukka Vesalainen sekä viiltävän nopea dosentti KTT Tero Vuorinen ja KTM Jesse Heimonen. MDI julkistaa kaupunkipolitiikan teesinsä Hämeenlinnan Piparkakkutalossa 23.9.2014 klo 17. Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa
Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä Uutiset 14.5.2025 Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin. Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä
MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa Uutiset 21.3.2025 Kainuun ensimmäinen maakunnallinen liikkumisohjelma on valmistunut. Kainuun Liikkumislupaus 2030 -nimeä kantavan ohjelman tarkoituksena on lisätä liikettä sekä Kainuun tunnettuutta liikunta- ja urheilumaakuntana. Liikkumisen edistäminen on investointi alueen asukkaiden hyvinvointiin ja alueen vetovoimaan. Lue lisää MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa