Etusivu Ajankohtaista Uutiset Vuoden pimein päivä oli MDI:lle vuoden valoisin Vuoden pimein päivä oli MDI:lle vuoden valoisin 22.12.2016 Eilen, 21. joulukuuta, oli talvipäivänseisaus – vuoden lyhyin ja samalla pimein päivä. MDI:lle päivä osoittautui kuitenkin vuoden valoisimmaksi. VNK julkisti vuoden 2017 valtioneuvoston päätöksentekoa tukevien tutkimus- ja selvityshankkeiden haun tulokset. MDI oli mukana kahdeksassa tutkimushankkeessa, joista kuusi tuli valituksi. Kolmea tutkimuskonsortiota MDI vetää itse, kolmessa MDI on osatoteuttajana. Käynnistettäviksi valitut VN TEAS -hankkeet (linkki VNK:n svuille). Kerromme tutkimushankkeista tarkemmin ensi vuoden puolella. Sitä ennen voit käydä tutustumassa vuoden 2016 VN TEAS -hankkeiden raportteihin osoitteessa http://tietokayttoon.fi/julkaisut/raportit. Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin Uutiset 22.9.2023 Uudellamaalla tähdätään huippuosaamisen vahvistamiseen sekä EU-tasolta saataviin investointeihin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI). Maakunnan TKI-toimijat kutsutaan mukaan tiekarttatyöhön. Tilannekuvan ja tiekartan laatimiseen on valittu EU-rahoitukseen ja innovaatioihin erikoistunut konsulttitoimisto Spinverse yhdessä aluekehitykseen keskittyvän MDI:n kanssa. Lue lisää MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin
Uusi strategia ja kaksikielisyysohjelma tukemaan Pietarsaaren kehitystä Uutiset 12.9.2023 MDI tukee Pietarsaaren kaupunkia strategian laatimisessa, joka suuntaa katseen vuoteen 2030. Osana työtä toteutetaan myös kaksikielisyysohjelma, joka kytkeytyy osaksi strategiaa. Kaksikieliselle kaupungille MDI toteuttaa työn ruotsiksi ja suomeksi. Lue lisää Uusi strategia ja kaksikielisyysohjelma tukemaan Pietarsaaren kehitystä
MDI kehittämään toimintamallia positiivisen äkillisen rakennemuutoksen osaajapulaan Uutiset 6.9.2023 Osaavan työvoiman saatavuuteen liittyvät haasteet ovat läsnä käytännössä kaikkialla Suomessa. Jokaiselta alueelta ja jokaisesta kunnasta löytyy toimialoja tai ammatteja, joissa… Lue lisää MDI kehittämään toimintamallia positiivisen äkillisen rakennemuutoksen osaajapulaan