Vaikuttava kirjasto ‑hankkeen tulostenjulkistus

Vaikuttava kirjasto

Tässä webinaarissa julkistetaan Vaikuttava kirjasto — hyvinvointivaikutukset näkyviksi ‑hankkeessa tehdyn tutkimuksen tulokset. Tutkimuksen on toteuttanut MDI.

Hankkeessa on kehitetty ja testattu malli ja siihen kytkeytyvä mittaristo, jonka avulla yleiset kirjastot voivat systemaattisesti seurata ja arvioida toimintansa hyvinvointivaikutuksia.

Tilaisuuden yhteydessä julkaistaan tutkimuksen loppuraportti, jossa mallia ja sen taustaa kuvataan yksityiskohtaisesti. Julkistus tarjoaa mahdollisuuden perehtyä siihen, miten kirjastojen hyvinvointivaikutuksia voidaan tehdä näkyvämmiksi ja ymmärrettävämmiksi sekä kirjastojen omassa kehittämistyössä että sidosryhmä- ja päättäjäviestinnässä.

Kohderyhmä

Tilaisuus on suunnattu erityisesti kirjastojen johtamisesta ja kehittämisestä vastaaville henkilöille ympäri Suomen. Mukaan voivat tulla myös muut kiinnostuneet, kuten hankkeessa mukana olleiden kirjastojen työntekijät ja sidosryhmät.

Miten mukaan tilaisuuteen?

Kokouskutsu lähetetään Lahden AKE-alueen kirjastojen ja johtajien sähköpostilistalle, ja Teams-kokouksen linkki lisätään myös tälle sivulle lähempänä tilaisuutta.

Lisätietoja

Hanna Pitkänen
kirjastopalvelukoordinaattori
Lahden kaupunginkirjasto, alueellinen kehittämistehtävä
hanna.pitkanen2@lahti.fi
044 482 6071

Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.