Etusivu Ajankohtaista Uutiset Seutukaupunkianalyysi paljastaa menestyjät Seutukaupunkianalyysi paljastaa menestyjät 21.5.2018 Suomessa on suurten kaupunkien ja maakuntakeskusten rinnalla joukko kaupunkeja, jotka toimivat oman seutunsa keskuksina ja samalla koko seudun elinvoiman vetureina. Näitä kaupunkeja kutsutaan seutukaupungeiksi, joiden muodostamaa seutukaupunkiverkostoa Kuntaliitto koordinoi. MDI toteutti seutukaupunkiverkoston ja SEUTU-ohjelman toimeksiannosta tilastoihin perustuvan analyysin 55 suomalaisen seutukaupungin elinvoimasta ja vetovoimasta. Joukkoa kutsutaan T55-kaupungeiksi. Analyysin punaisena lankana on seutukaupunkien asema, rooli ja merkitys suomalaisen aluekehityksen ja kaupunkipolitiikan kentällä. Analyysin perusteella seutukaupungeilla on keskenään enemmän erottavia kuin yhdistäviä tekijöitä. Erityisesti työllisyys- ja yritysdynamiikassa erot ovat huomattavia. 12 seutukaupungissa työllisyysaste ylitti 70 %:a jo 2016, kun taas neljässä seutukaupungissa työllisyysaste jää jopa alle 60 %:n. Seutukaupunkien elinvoimaa rapauttaa kaksi olennaista tekijää: negatiivinen väestö- ja työpaikkakehitys. Vain neljä seutukaupunkia pääsi väestönkehityksessä kasvu-uralle vuosina 2010–2017. Selvityksessä esitetään tilastolliseen analyysiin nojaavat elinvoima- ja vetovoima-analyysin tulokset sekä joukko ehdotuksia seutukaupunkien kehittämiseksi. Lataa koko analyysi tästä: T55 seutukaupunkianalyysi Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin Uutiset 22.9.2023 Uudellamaalla tähdätään huippuosaamisen vahvistamiseen sekä EU-tasolta saataviin investointeihin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI). Maakunnan TKI-toimijat kutsutaan mukaan tiekarttatyöhön. Tilannekuvan ja tiekartan laatimiseen on valittu EU-rahoitukseen ja innovaatioihin erikoistunut konsulttitoimisto Spinverse yhdessä aluekehitykseen keskittyvän MDI:n kanssa. Lue lisää MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin
Uusi strategia ja kaksikielisyysohjelma tukemaan Pietarsaaren kehitystä Uutiset 12.9.2023 MDI tukee Pietarsaaren kaupunkia strategian laatimisessa, joka suuntaa katseen vuoteen 2030. Osana työtä toteutetaan myös kaksikielisyysohjelma, joka kytkeytyy osaksi strategiaa. Kaksikieliselle kaupungille MDI toteuttaa työn ruotsiksi ja suomeksi. Lue lisää Uusi strategia ja kaksikielisyysohjelma tukemaan Pietarsaaren kehitystä
MDI kehittämään toimintamallia positiivisen äkillisen rakennemuutoksen osaajapulaan Uutiset 6.9.2023 Osaavan työvoiman saatavuuteen liittyvät haasteet ovat läsnä käytännössä kaikkialla Suomessa. Jokaiselta alueelta ja jokaisesta kunnasta löytyy toimialoja tai ammatteja, joissa… Lue lisää MDI kehittämään toimintamallia positiivisen äkillisen rakennemuutoksen osaajapulaan