Posintralle positiivista peliasentoa hakemassa

Jalkapallopuheeseen on viime vuosina noussut termi positiivinen peliasento. Se tarkoittaa, että pelaajan tulee olla jo valmiiksi rintamasuunta kohti hyökkäyssuuntaa, tämä mahdollistaa nopeamman pelaamisen – vie peliä nopeasti eteenpäin. MDI teki Itä-Uudenmaan kehittämisyhtiölle selvityksen kehittämisyhtiön paikasta ja roolista kehittämisen kentässä. Työllä hahmotettiin missä peliasennossa Posintra tällä hetkellä on, ja vielä perusteellisemmin yrittää hahmottaa, että millä kentällä pelataan. Posintra on toiminut kehittämisyhtiönä Itä-Uudellamaalla jo kahden vuosikymmenen aikana. Sillä on ollut kohtuullisen hyvä imu alusta asti, muutospaineet ovat syntyneet erityisesti ulkoisten tekijöiden kautta. Tällä hetkellä isoin kysymys on kehittämis- ja kasvupalvelujen tuottaminen kunnille, jotka ovat kilpailuttaneet palvelut. Joillakin kunnilla on kasvava halukkuus kanavoida kehittäminen oman toiminnan kautta, ei seudullisen kehittämisen kautta. Siihen liittyvä toinen keskeinen tekijä on maakuntauudistus, Uudenmaan erityisratkaisut ja niiden vaikutukset kehittämiseen. Kolmas akuutti kysymys on julkisen kehittämisrahoituksen riittävyys. Työssä haastateltiin kaikki hallituksen jäsenet sekä käsiteltiin kehittämisyhtiön asemaa keskeisten toimijoiden työpajassa. Työ valmistui keväällä 2017.

MDI toteutti selvityksen liikuntaneuvontapalvelun kirjaamisen, lähettämisen ja seurannan käytännöistä 

MDI toteutti Jyväskylän ammattikorkeakoululle selvityksen, jossa muodostettiin ajantasainen kokonaiskuva liikuntaneuvonnan lähettämisen, kirjaamisen ja seurannan käytännöistä. Selvityksen mukaan liikuntaneuvonnan käytännöt vaihtelevat alueittain, ja palvelun kehittäminen edellyttää yhtenäisempiä toimintamalleja sekä parempaa tiedon hyödyntämistä.

Lue lisää MDI toteutti selvityksen liikuntaneuvontapalvelun kirjaamisen, lähettämisen ja seurannan käytännöistä 

Suomen tulevaisuuden tekijät haluaa uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa

Suomen väestö ikääntyy ja työikäisen väestön määrä vähenee. Ainoastaan maahanmuutto on ylläpitänyt Suomen työikäisen väestön kasvua, ja ilman maahanmuuttoa sekä vieraskielisten määrän kehitystä työikäisten määrien ennakoidaankin laskevan yli viidenneksellä vuoteen 2050 mennessä. Suomen tulevaisuuden tekijät -projektissa laaja kumppanijoukko etsii yhdessä ratkaisuja maahanmuuttopolitiikan uudistamiseen ja pitovoiman vahvistamiseen.

Lue lisää Suomen tulevaisuuden tekijät haluaa uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa

Miten keskuskaupungit ja kehyskunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä?  

Julkaisimme helmikuun alussa päivitetyn EVP-indeksin. Sen tavoitteena on tarkastella kokonaisvaltaisesti alueiden elinvoimaa sekä veto- ja pitovoimaa. Tänä vuonna tarkastelimme tarkemmin alueita, jotka ovat parantaneet sijoitustaan EVP-indeksillä 2020-luvulla. Keskuskaupungeista Kajaani ja kehyskunnista Vesilahti ovat sijoitustaan parantaneiden joukossa. Kuntien edustajat kertoivat meille, mitä hyvän kehityksen taustalla on ja millaisia toimia kehityksen eteen on tehty.

Lue lisää Miten keskuskaupungit ja kehyskunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä?  
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.