MDI toteuttaa Innovatiivisuutta ja kasvua Etelä-Pohjanmaalle -työpajat

MDI toteuttaa kaksi työpajaa Etelä-Pohjanmaan liiton Innovatiivisuutta ja Kasvua Etelä-Pohjanmaalle -hankkeelle, jonka tavoitteena on tulevaisuustyön vahvistaminen sekä tietopohjan laajentaminen alueellisessa päätöksenteossa ja kehittämistoimien valmistelemisessa. Hankkeen puitteissa kirkastettiin vuonna 2017 tilastoaineiston pohjalta maakunnan tilannekuvaa, jota täydennetään syksyllä 2018 järjestettävien työpajojen kautta. MDI vastaa työpajojen käytännön suunnittelusta, toteutuksesta ja raportoinnista. Lue lisää hankkeesta Etelä-Pohjanmaan liiton sivuilta.

Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.