MDI teki asuntosijoittajille kaupunkioppaan

MDI tuotti Sijoitusovi.com -sivustolle asuntosijoittajan kaupunkioppaan, jossa tarkasteltiin 25 kaupunkia 12 avainmuuttujan valossa. Tuotoksena syntyi verkkopohjainen asuntosijoittajan kaupunkiopas asuntosijoittajien tarpeisiin, josta selviää esimerkiksi alueen asumisdynamiikkaan, väestökehitykseen ja aluetalouteen liittyviä tekijöitä. Työ valmistui marraskuun lopussa 2018.

Ratalinjauksilla on kauaskantoisia alueellisia vaikutuksia Kanta-Hämeen elinvoimaan, vetovoimaan ja pitovoimaan

Liikenneyhteyksillä ja –käytävillä sekä saavutettavuudella on vahva yhteys alue- ja väestönkehitykseen. Liikenteeseen liittyvät ratkaisut stimuloivat monin eri tavoin joko myönteisesti tai kielteisesti alue- ja väestönkehitykseen. Ratalinjauksilla on kauaskantoisia suoria ja epäsuoria alueellisia vaikutuksia Hämeenlinnan ja Riihimäen seutujen kehitykseen. MDI:n tekemän selvityksen perusteella voidaan tehdä neljä kiteytettyä nostoa nykyiseen päärataan ja uuteen ”metsärataan” liittyvien vaihtoehtojen perusteella.

Lue lisää Ratalinjauksilla on kauaskantoisia alueellisia vaikutuksia Kanta-Hämeen elinvoimaan, vetovoimaan ja pitovoimaan

Puurakentamisen ohjelma on edistänyt puun käyttöä suomalaisessa rakentamisessa

Ympäristöministeriö julkaisi MDI:n toteuttaman arvioinnin Puurakentamisen ohjelman tähänastisista vaikutuksista ja toteutumisesta. Puurakentamisen edistäminen on pitkäjänteistä työtä. Arvioinnissa MDI esittää, että valtionhallinnon tulisi jatkaa edistämistyötä ja lisätä puurakentamista tukevia kannusteita ja velvoitteita.

Lue lisää Puurakentamisen ohjelma on edistänyt puun käyttöä suomalaisessa rakentamisessa