MDI selvittämään metsälappalaista kulttuuria ja sen edistämiskeinoja

MDI toteuttaa valtioneuvoston kanslialle selvityshanketta, jossa selvitetään metsälappalaisen kulttuurin erityispiirteitä. Selvityksessä tarkastellaan metsälappalaisten historiaa ja kulttuuria ao. väestön omista lähtökohdista. Tutkimuksen tavoitteena on siten tuottaa monipuolinen katsaus metsälappalaisesta kulttuurista sekä esittää toimenpiteitä, joilla kulttuuria voidaan edistää ja identiteettiä vahvistaa. Tutkimuksessa on mukana neljän metsälappalaisen kulttuurin, pohjoisen etnografian ja historian asiantuntijan muodostama pooli. Selvityshanke alkoi lokakuussa 2018 ja valmistuu toukokuussa 2019. Lisätietoja hankkeesta löydät täältä: www.mdi.fi/kulta-hanke

MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin

Uudellamaalla tähdätään huippuosaamisen vahvistamiseen sekä EU-tasolta saataviin investointeihin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI). Maakunnan TKI-toimijat kutsutaan mukaan tiekarttatyöhön. Tilannekuvan ja tiekartan laatimiseen on valittu EU-rahoitukseen ja innovaatioihin erikoistunut konsulttitoimisto Spinverse yhdessä aluekehitykseen keskittyvän MDI:n kanssa.

Lue lisää MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin