MDI kokoaa alueiden suunnitelmat EU:n elpymisvälineen käytöstä

Suomi on saamassa osansa EU:n 750 miljardin euron elpymispaketista. Marinin hallitus linjasi budjettiriihessä Suomen kestävän kasvun ohjelmasta, joka laaditaan EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen rahoituksen suuntaamiseksi. Ohjelma valmistellaan tiiviissä yhteistyössä kansallisten ja alueellisten toimijoiden kesken.

Osana valmistelua järjestetään ministerivetoinen maakuntakierros, jonka tavoitteena on kerätä alueiden toimijoiden näkemyksiä ja hankeideoita uudistuksista ja investoinneista sekä keskustella siitä, mihin EU:n elpymisrahoitusta pitäisi käyttää. Samalla alueiden toimijoille halutaan antaa yhtenäinen kokonaiskuva Suomen kestävän kasvun ohjelman painopisteistä, reunaehdoista ja käytännön valmistelusta.

Rakennuksia Jyväskylässä.
Maakuntakierros suuntaa Jyväskylään 8.10. Kuva: Anssi Kumpula.

MDI on mukana maakuntakierroksella ja fasilitoimassa keskustelua. Ministereiden ja virkakunnan puheenvuorojen jälkeen kuullaan alueiden ääntä suunnitelmien, odotusten ja kysymysten muodossa. Kierros alkoi Pohjois-Pohjanmaalta maanantaina 21.9. ja päättyy 20.10. Tämän jälkeen alueiden suunnitelmat kootaan yhteen pakettiin kyselyn kautta, ja kokonaisuus esitellään kierroksen yhteenvetotilaisuudessa Helsingissä 28.10.2020.

Suomen kestävän kasvun ohjelmaa valmistellaan nopealla aikataululla. MDI päivittää jatkuvasti tietoa ohjelman valmistelusta ja aluekierroksen aikana kerätystä aineistosta projektisivulle https://www.mdi.fi/maakuntakiertue2020.

Kuntakortti tuo yhteisen tilannekuvan päätöksenteon tueksi 

Kun päättäjät ja viranhaltijat vaihtuvat, yhteinen tilannekuva voi hämärtyä. Pukkilan kunnassa haluttiin varmistaa, että kaikilla toimijoilla on käytössään sama, ajantasainen tieto kunnan tilasta ilman, että tiedonkeruuseen kuluu valtavasti aikaa. Ratkaisu löytyi MDI:n Kuntakortista, jonka avulla Pukkilan kunta on sujuvoittanut päätöksentekoa ja johtamista.

Lue lisää Kuntakortti tuo yhteisen tilannekuvan päätöksenteon tueksi 

Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä

Tänään 20.11. vietetään kansainvälistä lasten oikeuksien päivää. Tänä vuonna päivän teemana on lasten oikeus kuulua. MDI on aktiivisesti käyttänyt ja kehittänyt lasten ja nuorten osallistumisen menetelmiä. Lasten ja nuorten ääni kuuluu entistä useammassa MDI:n tekemässä strategiassa, arvioinnissa ja kehitystyössä.

Lue lisää Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä

MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle

Kokkolan kaupunki on toteuttanut Sitran rahoituksella esiselvityksen vähähiilisen alumiinintuotannon klusterin syntymisen edellytyksistä ja mahdollisuuksista. Selvityksen laati MDI. Tavoitteena oli kartoittaa alueen nykyiset osaamiset ja kyvykkyydet, tunnistaa mahdolliset puutteet sekä arvioida, mitkä tekijät tukevat klusterin kehittymistä.

Lue lisää MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.