Luomuohjelma lisännyt luomun näkyvyyttä ja tiivistänyt toimijoiden yhteistyötä

MDI toteutti yhdessä TK-Evalin kanssa luomuohjelman arvioinnin maa- ja metsätalousministeriölle. Luomualan kehittämisohjelman ansiosta luomun näkyvyys on noussut, toimijoiden välinen yhteistyö on tiivistynyt, ja toimijat ovat saaneet rohkeutta luomutuotantoon tarttumiseen. Luomun tulevaisuus näyttää valoisalta, ja kehittämisohjelma voi tukea luomualan kehittämistä myös jatkossa, mutta rahallista panostusta ja sidosryhmien osallistamista kehittämiseen tarvitaan.

Arviointi toteutettiin kesä–syyskuussa 2018, ja se perustui dokumentti- ja tilastoaineistoon, haastatteluihin, luomualan toimijoille suunnattuun kyselyyn sekä alueellisiin työpajoihin.

Lue aiheesta lisää maa- ja metsätalousministeriön luomu-sivulta ja tiedotteesta.

Koko raportin pääset lukemaan klikkamalla kuvaa.

Ratalinjauksilla on kauaskantoisia alueellisia vaikutuksia Kanta-Hämeen elinvoimaan, vetovoimaan ja pitovoimaan

Liikenneyhteyksillä ja –käytävillä sekä saavutettavuudella on vahva yhteys alue- ja väestönkehitykseen. Liikenteeseen liittyvät ratkaisut stimuloivat monin eri tavoin joko myönteisesti tai kielteisesti alue- ja väestönkehitykseen. Ratalinjauksilla on kauaskantoisia suoria ja epäsuoria alueellisia vaikutuksia Hämeenlinnan ja Riihimäen seutujen kehitykseen. MDI:n tekemän selvityksen perusteella voidaan tehdä neljä kiteytettyä nostoa nykyiseen päärataan ja uuteen ”metsärataan” liittyvien vaihtoehtojen perusteella.

Lue lisää Ratalinjauksilla on kauaskantoisia alueellisia vaikutuksia Kanta-Hämeen elinvoimaan, vetovoimaan ja pitovoimaan

Puurakentamisen ohjelma on edistänyt puun käyttöä suomalaisessa rakentamisessa

Ympäristöministeriö julkaisi MDI:n toteuttaman arvioinnin Puurakentamisen ohjelman tähänastisista vaikutuksista ja toteutumisesta. Puurakentamisen edistäminen on pitkäjänteistä työtä. Arvioinnissa MDI esittää, että valtionhallinnon tulisi jatkaa edistämistyötä ja lisätä puurakentamista tukevia kannusteita ja velvoitteita.

Lue lisää Puurakentamisen ohjelma on edistänyt puun käyttöä suomalaisessa rakentamisessa