Etusivu Ajankohtaista Uutiset Kaupunkipolitiikka palaa Turkuun #kaupungit2038 Kaupunkipolitiikka palaa Turkuun #kaupungit2038 13.6.2018 Suomen ensimmäinen Kaupunkifoorumi järjestettiin Suomen ensimmäisessä kaupungissa, Turussa, vuonna 1998. Tervetuloa takaisin Turkuun, juhlistamaan 20-vuotista Kaupunkifoorumia Turun Logomoon 29.-30.8.2018. Pyöreiden vuosien kunniaksi kurkistetaan historiaan ja simuloidaan kaupunkikehittämistä tulevaisuudessa. Miten kaupunkeja kehitetään tiedolla? Miten korkeakoulut ja kaupungit tekevät yhteistyötä? Entä miten rakennetaan tulevaisuuden elinvoimaa kaupunkeihin? Michael Parkinson, Willem van Winden ja Markku Wilenius heittävät sytykettä keskusteluihin menneestä ja tulevasta. Kaupunkien ääntä käyttävät mm. kotikentällä Minna Arve, Oulun Päivi Laajala sekä Lahden tuore Pekka Timonen, Jyväskylän Timo Koivisto sekä pienemmästä ja pippurisesta päästä Kuhmon Tytti Määttä. Tutkimustiedon hyödyntämisestä kaupunkien kehittämisestä keskustelevat mm. Mari Vaattovaara, Sampo Ruoppila ja Jussi Jauhiainen. Foorumissa esitellään myös TEMin vahvistuvan monimuotoisen kaupunkipolitiikan linjauksia. Keskusteluja kirittää Anna Sorainen. Kaupunkifoorumin ohjelma: Kaupunkifoorumi_ohjelma Ilmoittaudu Kaupunkifoorumiin täällä: http://varaamoturkutouring.fi/kaupunkifoorumi/pages/default.aspx. Hinta on 130 euroa (alv 0%). Majoitusvaraukset kannattaa tehdä pian, sillä Turku on hyvin houkutteleva myös elokuun lopussa. Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Asemanseudut ovat orgaanisia ja paikallislähtöisiä kokonaisuuksia Uutiset 30.11.2023 MDI:n ja FCG:n asiantuntijat ovat syksyn aikana selvittäneet asemanseutujen kehittämisen malleja, EU-rahoituksen mahdollisuuksia sekä sitä, miten erilaisten asemanseutujen kehittämistyötä voitaisiin hankkeistaa. Lue lisää Asemanseudut ovat orgaanisia ja paikallislähtöisiä kokonaisuuksia
Taiteen edistämiskeskuksen palvelupilotit tukevat taiteen tekijöitä ja vastaanottajia Uutiset 11.10.2023 MDI toteutti tänä vuonna Taiteen edistämiskeskuksen palvelupilottien arvioinnin. Arvioinnin toteutuksesta vastanneet MDI:n asiantuntijat Kirsi Siltanen ja Samuli Manu kertovat nyt, mistä palvelupiloteissa on kyse ja mitä niillä tavoitellaan. Lue lisää Taiteen edistämiskeskuksen palvelupilotit tukevat taiteen tekijöitä ja vastaanottajia
Enemmän yksilöllisyyttä ja parempaa perusoikeuksien toteuttamista kehitysvammaisten ihmisten asumiseen Uutiset 11.10.2023 MDI laati yhdessä Markku Niemelän kanssa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) ja ympäristöministeriön toimeksiannosta selvityksen kehitysvammaisten ihmisten asumis- ja laitostilanteesta vuoden 2023 alussa ja tulevina vuosina. Lue lisää Enemmän yksilöllisyyttä ja parempaa perusoikeuksien toteuttamista kehitysvammaisten ihmisten asumiseen