Etusivu Ajankohtaista Uutiset Kaupunkipolitiikan 3. tiekartta: pieni kaupunki pärjää omaperäisyydellä Kaupunkipolitiikan 3. tiekartta: pieni kaupunki pärjää omaperäisyydellä 9.5.2017 Pienten kaupunkien menestyksen eväät syntyvät tunnistamalla megatrendien sivu- ja vastavirroista omat yksilölliset mahdollisuudet ja toteuttamalla tulevaisuutta itse – perinteisen aluepolitiikan takuuaika kun on umpeutunut. Näin todetaan kaupunkipolitiikan 3. tiekartassa, joka julkistettiin 9.5.2017 Riihimäellä. Omaleimaisuus ja erottuminen ovat pienen kaupungin menestyksen avain. Mahdollisuuksia löytyy mm. digitalisaatiosta, robotisaatiosta, kiertotaloudesta ja matkailusta. Valtavirran mukana kulkeminen ja muilta kopiointi harvoin johtaa kukoistukseen. Asumisen hyvä hinta-laatusuhde nousee pienten kaupunkien kilpailuvaltiksi. Kaupunkilaisten ottaminen mukaan paikkakunnan suunnan määrittelyyn voi olla mullistavaa. Asukkaat voivat omalla innostuksellaan auttaa löytämään ratkaisut ja luoda ilmapiirin, joka tekee paikkakunnasta rohkeasti omaleimaisen. MDI kokosi 3. tiekartan jälleen yhdessä Rakennusteollisuus RT:n, Rakennusliiton, Rakennustietosäätiön, Hypo-pankin, SKOL ry:n sekä viiden kaupungin, eli Heinolan, Järvenpään, Kokkolan, Riihimäen/Hämeen liiton ja Uudenkaupungin. Lisäksi sisältöä oli muotoilemassa joukko asiantuntijoita. Tiedote 9.5.2017: Pieni kaupunki pärjää omaperäisyydellä Pienten ja keskisuurten kaupunkien kukoistus – Kaupunkipolitiikan tiekartta III Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä Uutiset 14.5.2025 Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin. Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä
MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa Uutiset 21.3.2025 Kainuun ensimmäinen maakunnallinen liikkumisohjelma on valmistunut. Kainuun Liikkumislupaus 2030 -nimeä kantavan ohjelman tarkoituksena on lisätä liikettä sekä Kainuun tunnettuutta liikunta- ja urheilumaakuntana. Liikkumisen edistäminen on investointi alueen asukkaiden hyvinvointiin ja alueen vetovoimaan. Lue lisää MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa
Mitä kuntavaaleissa tulisi kysyä? Uutiset 12.3.2025 Kuntavaalit järjestetään kuukauden kuluttua. Kysyimme MDI:n ja FCG:n asiantuntijoilta tärppejä kuntavaalien oikeisiin kysymyksiin eli kysymyksiin, joilla todella on merkitystä kuntalaisten elämään ja kunnan johtamiseen. Lue lisää Mitä kuntavaaleissa tulisi kysyä?