Etelä-Pohjanmaalle väestöennuste vuoteen 2040

MDI laati alkuvuoden 2019 aikana laadittujen ennusteiden pohjalta yksityiskohtaisen väestöennusteen Etelä-Pohjanmaan maakunnalle sekä samalla yleisen tason ennusteen kaikille eteläpohjalaisille kunnille. Maakunnan väestöennusteessa huomioitiin väestökehityksen osatekijät eli luonnollinen väestönlisäys, maan sisäinen muuttoliike ja nettosiirtolaisuus. Maakunnan ennusteesta laadittiin lisäksi kolme vaihtoehtoista skenaariota. Kuntakohtaisissa ennusteissa tarkasteltiin kuntien tulevaa väestökehitystä osa-alueittain sekä kolmen keskeisen ikäryhmän kautta. Työn tilasi Etelä-Pohjanmaan liitto.

MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin

Uudellamaalla tähdätään huippuosaamisen vahvistamiseen sekä EU-tasolta saataviin investointeihin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI). Maakunnan TKI-toimijat kutsutaan mukaan tiekarttatyöhön. Tilannekuvan ja tiekartan laatimiseen on valittu EU-rahoitukseen ja innovaatioihin erikoistunut konsulttitoimisto Spinverse yhdessä aluekehitykseen keskittyvän MDI:n kanssa.

Lue lisää MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin