Etusivu Ajankohtaista Uutiset Tarve verkostomaiseen toimintatapaan korostuu aluekehittämistyössä Tarve verkostomaiseen toimintatapaan korostuu aluekehittämistyössä 16.4.2020 Aluekehittämisen verkostoyhteistyön toiminta- ja rahoitusmalleja analysoivan selvityksen mukaan aluekehittämisen verkostotyö vaatii nykyistä vankemman tietopohjan, joka on rakennettu aluekehittämistoimijoiden yhteistyönä. Lisäksi kansallisesti vaikuttava verkostotyö vaatii selkeät tavoitteet ja poliittisen tuen aluekehittämiselle. Verkostoilta vaaditaan rahoituksen vastineeksi vahvempaa tulosvastuuta, ja niiden tulisi vahvistaa aluekehittämisen kyvykkyyksiä ja vertaisoppimista. Aluekehittämisen ”ilkeiden ongelmien” ratkaiseminen tai ”monitahoisten mahdollisuuksien” hyödyntäminen ei ole mahdollista vain yhden toimijan resursseilla, mikä korostaa tarvetta verkostomaiselle toimintatavalle. Selvitystyössä tunnistettiin neljä erilaista aluekehittämisen verkostoyhteistyön toiminta- ja rahoitusmallia, joiden avulla voidaan paremmin ymmärtää, mitä erilaisilla vaihtoehtoisilla verkostoyhteistyön malleilla ja toiminnalla voidaan tavoitella aluekehittämisessä sekä millaisen tekemisen kautta tavoiteltavat vaikutukset syntyvät. Lisäksi selvityksessä annetaan kuusi suositusta verkostotyön vahvistamiseen. Toteutimme verkostoyhteistyön aluemalli eli VALUMA-hankkeen yhdessä 4Frontin ja Nordregion kanssa. Hanke toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelmaa, ja se tukee hallitusohjelman tavoitetta rakentaa Suomen menestystä alueiden ja kaupunkien erityispiirteiden ympärille eri toimijoiden yhteistyönä. Materiaalit Tiedote Raportti Policy Brief Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa
Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä Uutiset 14.5.2025 Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin. Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä
MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa Uutiset 21.3.2025 Kainuun ensimmäinen maakunnallinen liikkumisohjelma on valmistunut. Kainuun Liikkumislupaus 2030 -nimeä kantavan ohjelman tarkoituksena on lisätä liikettä sekä Kainuun tunnettuutta liikunta- ja urheilumaakuntana. Liikkumisen edistäminen on investointi alueen asukkaiden hyvinvointiin ja alueen vetovoimaan. Lue lisää MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa