Etusivu Ajankohtaista Uutiset Tampereen kaupunkiseutu hakee seututasoista kokonaiskuvaa asumisen kehittymisestä ja seudun kasvusta Tampereen kaupunkiseutu hakee seututasoista kokonaiskuvaa asumisen kehittymisestä ja seudun kasvusta 6.3.2020 Tampereen kaupunkiseutu on kahdeksasta kunnasta muodostuva Suomen toiseksi suurin kaupunkiseutu, jonka tavoitteena on kasvaa kestävällä tavalla. Viime vuosikymmenen toteutunut kasvu on poikennut huomattavasti vuonna 2010 arvioiduista kehityskuluista ja toisaalta seudullisessa MAL-suunnittelussa on havaittu asioita, joita ei vuoden 2010 asuntopoliittisessa ohjelmassa ole huomioitu tai jotka ovat sittemmin muuttuneet. Näiden kehityskulkujen ja huomioiden myötä Tampereen kaupunkiseutu on päättänyt laatia seututasoisen kokonaiskuvan asumisen kehittymisestä ja seudun kasvusta tulevina vuosina. Lisäksi tarvitaan kehittämissuosituksia ja työkaluja asuntopoliittisten tavoitteiden määrittämiseksi sekä rakennesuunnitelmatyön tueksi. Työssä luodaan yhteinen näkemys seudun väestönkehityksestä tuleville vuosille ja määritellään asuntotuotantotarve seudun yhdyskuntarakenteen eri osiin tuleville vuosille. Tätä kautta muodostuu laaja kokonaiskäsitys asumisesta sekä siihen liittyvistä trendeistä ja tulevaisuuskuluista. Prosessin aikana muodostetaan sidosryhmätyöskentelyn pohjalta seudun yhteiset asuntopoliittiset tavoitteet ja periaatteet. MDI tukee Tampereen kaupunkiseutua muodostamaan tavoitteiden ja periaatteiden pohjalta seudulle sopivat asuntopolitiikan toimenpiteet ja mittarit niiden seurantaan. Työn tilaaja on Tampereen kaupunkiseutu ja MDI:n kumppaneina projektissa ovat Ubigu ja Kaupunkitutkimus TA. Työ on alkanut helmikuussa 2020 ja se päättyy keväällä 2021. Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Kuntakortti tuo yhteisen tilannekuvan päätöksenteon tueksi Uutiset 5.12.2025 Kun päättäjät ja viranhaltijat vaihtuvat, yhteinen tilannekuva voi hämärtyä. Pukkilan kunnassa haluttiin varmistaa, että kaikilla toimijoilla on käytössään sama, ajantasainen tieto kunnan tilasta ilman, että tiedonkeruuseen kuluu valtavasti aikaa. Ratkaisu löytyi MDI:n Kuntakortista, jonka avulla Pukkilan kunta on sujuvoittanut päätöksentekoa ja johtamista. Lue lisää Kuntakortti tuo yhteisen tilannekuvan päätöksenteon tueksi
Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä Uutiset 20.11.2025 Tänään 20.11. vietetään kansainvälistä lasten oikeuksien päivää. Tänä vuonna päivän teemana on lasten oikeus kuulua. MDI on aktiivisesti käyttänyt ja kehittänyt lasten ja nuorten osallistumisen menetelmiä. Lasten ja nuorten ääni kuuluu entistä useammassa MDI:n tekemässä strategiassa, arvioinnissa ja kehitystyössä. Lue lisää Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi yhä useammassa MDI:n työssä
MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle Uutiset 14.11.2025 Kokkolan kaupunki on toteuttanut Sitran rahoituksella esiselvityksen vähähiilisen alumiinintuotannon klusterin syntymisen edellytyksistä ja mahdollisuuksista. Selvityksen laati MDI. Tavoitteena oli kartoittaa alueen nykyiset osaamiset ja kyvykkyydet, tunnistaa mahdolliset puutteet sekä arvioida, mitkä tekijät tukevat klusterin kehittymistä. Lue lisää MDI toteutti vähähiilisen alumiinintuotannon klusteriselvityksen Kokkolalle