Etusivu Ajankohtaista Uutiset MDI sparraa Satakunnan maakuntastrategian seuraavaa luonnosta MDI sparraa Satakunnan maakuntastrategian seuraavaa luonnosta 29.1.2019 Maakunta- ja soteuudistus etenee kohti kriittisiä hetkiä. Uudistuksen kohtalo on eduskunnan käsissä. Päätöksiin heittäytymisen odotetaan tapahtuvan nykyisen eduskunnan istuntojen kalkkiviivoilla. Kentällä ei työmaita kuitenkaan ole laitettu seisokkiin, vaan tulevia maakuntia rakennetaan täyttä päätä mm. valmistelemalla maakuntastrategiaa. Satakunnassa maakuntastrategian laadinta on aloitettu tammikuussa 2018. Kevään aikana on yhteisissä seminaareissa työstetty mm. tulevan maakunnan arvoja, perustehtävää ja visiota sekä pohdittu tulevaa konsernirakennetta. MDI on mukana tukemassa Satakunnan valmistelijoita vuorovaikutteisten tilaisuuksien suunnittelussa ja toteutuksessa. Lisäksi tarjotaan sparraavaa konsultointia strategian käytännön valmistelutyötä ohjaavalle muutosjohtajatiimille ja keskeisimmille luottamuselimille. Prosessin tavoitteena on tukea ja tuottaa Satakunnan maakuntauudistuksen valmistelijoille versio 0.2 maakuntastrategiasta. Yhteisen työstämisen kautta varmistetaan samalla eri sidosryhmien sitoutuminen strategian alustaviin linjauksiin. Maakunnan strategiakokonaisuudessa on luonnoksen mukaan kuusi strategiaa toteuttavaa ohjelmaa, jotka tarkentavat ja linjaavat teema- ja tehtäväkohtaisesti tavoitteita ja painopisteitä maakuntalain maakuntastrategiaa koskevien vaatimusten mukaisesti. Maakunnan edellytetään maakuntalain 35 § luonnoksen mukaan strategiassaan linjaavan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteet. Lisäksi maakuntastrategiassa tulee määritellä nykytilanteen ja toimintaympäristöanalyysin pohjalta 1) asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen ja sen tavoitteet, 2) palvelujen järjestämisen ja tuottamisen linjaukset, 3) maakuntien tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet, 4) alueiden, alueiden käytön, elinympäristön laadun ja alueen elinkeinojen kehittämisen strategiset tavoitteet, 5) maakunnan omistajapolitiikkaa koskevat linjaukset, 6) maakunnan henkilöstöpolitiikkaa koskevat linjaukset, sekä 7) asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien kokonaisuus. Satakunnalle tehtävän työn on suunniteltu valmistuvan kesäkuussa, muutosvarauksin. Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI toteutti selvityksen liikuntaneuvontapalvelun kirjaamisen, lähettämisen ja seurannan käytännöistä Uutiset 31.3.2026 MDI toteutti Jyväskylän ammattikorkeakoululle selvityksen, jossa muodostettiin ajantasainen kokonaiskuva liikuntaneuvonnan lähettämisen, kirjaamisen ja seurannan käytännöistä. Selvityksen mukaan liikuntaneuvonnan käytännöt vaihtelevat alueittain, ja palvelun kehittäminen edellyttää yhtenäisempiä toimintamalleja sekä parempaa tiedon hyödyntämistä. Lue lisää MDI toteutti selvityksen liikuntaneuvontapalvelun kirjaamisen, lähettämisen ja seurannan käytännöistä
Suomen tulevaisuuden tekijät haluaa uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa Uutiset 18.3.2026 Suomen väestö ikääntyy ja työikäisen väestön määrä vähenee. Ainoastaan maahanmuutto on ylläpitänyt Suomen työikäisen väestön kasvua, ja ilman maahanmuuttoa sekä vieraskielisten määrän kehitystä työikäisten määrien ennakoidaankin laskevan yli viidenneksellä vuoteen 2050 mennessä. Suomen tulevaisuuden tekijät -projektissa laaja kumppanijoukko etsii yhdessä ratkaisuja maahanmuuttopolitiikan uudistamiseen ja pitovoiman vahvistamiseen. Lue lisää Suomen tulevaisuuden tekijät haluaa uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa
Miten keskuskaupungit ja kehyskunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä? Uutiset 11.3.2026 Julkaisimme helmikuun alussa päivitetyn EVP-indeksin. Sen tavoitteena on tarkastella kokonaisvaltaisesti alueiden elinvoimaa sekä veto- ja pitovoimaa. Tänä vuonna tarkastelimme tarkemmin alueita, jotka ovat parantaneet sijoitustaan EVP-indeksillä 2020-luvulla. Keskuskaupungeista Kajaani ja kehyskunnista Vesilahti ovat sijoitustaan parantaneiden joukossa. Kuntien edustajat kertoivat meille, mitä hyvän kehityksen taustalla on ja millaisia toimia kehityksen eteen on tehty. Lue lisää Miten keskuskaupungit ja kehyskunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä?