Suomen Uusyrityskeskusten vaikuttavuusselvitys

Suomessa toimii noin 30 alueellista ja paikallista uusyrityskeskusta. Uusyrityskeskusten tehtävänä on edistää neuvonnan ja asiantuntijapalveluiden avulla uuden yritystoiminnan syntymistä. Vaikuttavuusselvitys jakautuu neljään työvaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa tehdään tilasto- ja toimintaympäristöanalyysi Uusyrityskeskusten tuloksista. Toisessa vaiheessa toteutetaan internetkysely niille yrittäjille, jotka ovat viimeisen viiden vuoden aikana perustaneet yrityksen jonkun Uusyrityskeskuksen kautta. Kolmannessa vaiheessa selvitetään 30 Uusyrityskeskuksen alueellista vaikuttavuutta omalla toiminta-alueellaan. Neljännessä vaiheessa luodaan laskentamalli, jonka avulla arvioidaan Uusyrityskeskusten yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 

Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin.

Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä 
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.