Etusivu Ajankohtaista Uutiset YTYÄ maakuntiin! YTYÄ maakuntiin! 21.4.2017 Pääministeri Sipilän hallitusohjelman tavoite on nostaa Suomi kestävän kasvun ja kohenevan työllisyyden uralle. Merkittävänä osana hallitusohjelman työllistämistavoitetta 2017–18 käynnistetään työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisia kokeiluja. Kokeiluissa julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuu siirretään kunnalle tai kuntien yhteistyöalueelle eli maakunnalle. Kokeiluun on valittu yhdeksän aluetta, joista kolme on maakuntia ja kuusi kuntia tai niiden muodostamia laajempia alueita. Käynnissä oleva maakuntauudistus on viivästyttänyt alueellisten kokeilujen käynnistymistä. Samalla maakuntauudistus muokkaa julkiset työvoima- ja yrityspalvelut uuteen uskoon. Kasvupalvelujen järjestämisvastuu siirtyy perustettaville maakunnille ja niiden toteutuksen lähtökohtana on hyödyntää markkinoita. Yrittäjyyttä ja TYöllisyyttÄ maakuntiin tavoitteena on arvioida työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisia kokeiluja ja tarjota kokeilujen aikana alueille tukea ja sparrausta kokeilujen onnistuneeseen läpivientiin. MDI osallistuu YTYÄ-hankkeeseen Demos Helsingin kumppanina yhdessä Common Dialoguesin kanssa. MDI vastaa kokeilujen vaikuttavuuden, toimintamallien ja sovellettavuuden arvioinnista sekä kokeilualueiden vertaistuesta ja sparrauksesta. Työ toteutetaan valtioneuvoston selvitys- ja tutkimushankkeena (VN TEAS) ja se on käynnistynyt keväällä 2017 ja jatkuu vuoden 2018 loppuun saakka. Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa
Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä Uutiset 14.5.2025 Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin. Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä
MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa Uutiset 21.3.2025 Kainuun ensimmäinen maakunnallinen liikkumisohjelma on valmistunut. Kainuun Liikkumislupaus 2030 -nimeä kantavan ohjelman tarkoituksena on lisätä liikettä sekä Kainuun tunnettuutta liikunta- ja urheilumaakuntana. Liikkumisen edistäminen on investointi alueen asukkaiden hyvinvointiin ja alueen vetovoimaan. Lue lisää MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa