Silta-sopimusten arviointi

Selvityksessä tarkasteltiin siltasopimuksen toimintamallia ja prosessia, siltasopimusten vaikutuksia sekä määriteltiin ehdotus kriteeristöksi mahdollisten uusien siltasopimusalueiden valintaan. Siltasopimus on prosessi, joka perustuu toimijoiden yhteistyöhön yli hallinnollisten rajojen, ja se on kehitetty alueiden kasvun tueksi ja mahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Siltasopimuksia on tehty toistaiseksi neljällä alueella: valtion ja Lounais-Suomen välinen siltasopimus solmittiin vuosille 2018–2019, ja valtion sekä Kainuun, Pirkanmaan ja Pohjois-Savon välille vuosille 2019–2020. Siltasopimus pitää sisällään alueellisen ja valtakunnallisen tason toimia esimerkiksi työvoiman saatavuuden, t&k-toiminnan, koulutuksen ja tietopohjan vahvistamiseksi. Siltasopimuksissa sovitaan toimista, jotka vaikuttavat muun muassa työvoiman saatavuuteen, osaamiseen ja koulutukseen, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan sekä alueen saavutettavuuteen ja tunnettuuden kehittämiseen. MDI:n toteuttaman selvitystyön päämääränä oli tuottaa johtopäätöksiä ja kehittämisehdotuksia, joita voidaan hyödyntää käynnissä olevien siltasopimusten toteutuksessa loppuvuonna 2020 sekä mahdollisissa uusissa siltasopimuksissa tulevaisuudessa. Työ toteutettiin moninäkökulmaisen ja vaikuttavuusohjautuvan arvioinnin periaatteiden mukaisesti, ja siinä käytettiin kehittävää ja toimintatutkimuksellista työotetta. Arviointimenetelmissä painottuivat laadulliset ja vuorovaikutteiset menetelmät, mutta arviointia varten kerättiin myös tilastollista aineistoa. Lopulliset johtopäätökset ja kehittämisehdotukset perustuivat eri näkökulmista kootun tiedon kokonaisvaltaiseen tulkintaan. Lue raportti: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162448