Etusivu MDI MDI työnantajana Uratarinat Iina Tunkkari – Kuntien kehittämistä ja viestintää Iina Tunkkari – Kuntien kehittämistä ja viestintää MDI:n monialaisen asiantuntijuuden mahdollistavat mahtavat ja osaavat midiläiset. Monipuolisten osaamis- ja koulutustaustojen lisäksi MDI:llä yhdistyvät erilaiset uratarinat. Nyt pääset tutustumaan Iinan uratarinaan harjoittelijasta asiantuntijaksi. Opiskelin Tampereen yliopistossa hallintotieteitä opintosuuntanani kunta- ja aluejohtaminen. Lisäksi sivuaineina luin mm. julkisoikeutta, julkista talousjohtamista, journalistiikkaa ja viestintää sekä suoritin henkilöstöjohtamisen ja työhyvinvoinnin sekä johtamisviestinnän teemakokonaisuudet. Kunta- ja aluejohtamisen opinnoissa perehdytään erityisesti kunta- ja alueyhteisöjen päätöksentekoon ja kehittämismahdollisuuksiin. Lisäksi opintojen kautta olen saanut taitoja viestintään ja vuorovaikutukseen. Opinnoissa harjoiteltu tiedonhakua, laajojen kokonaisuuksien hallintaa ja analyyttisiä taitoja. Opintojen aikana ehdin olla harjoittelussa niin kunnan hallinnossa, koulutus- ja konsultointiyrityksessä kuin yliopistollakin. Valmistuin vuoden 2020 lopussa hallintotieteiden maisteriksi. Kuitenkin ennen valmistumistani aloitin MDI:ssä harjoittelun toukokuussa 2020. Olin seurannut jo jonkin aikaa MDI:tä (ja Timo Aroa) Twitterissä, ja MDI kiinnosti työnantajana. Olin saanut kuvan, että MDI tekee monipuolisesti projekteja etenkin julkiselle puolelle. Minua kiinnosti nähdä etenkin kuntasektoria konsulttimaailmasta katsottuna. MDI:ltä tuli avoimeen hakuun harjoittelupaikka, jota päätin sitten hakea. Alunperin olin ajatellut tehdä gradua tuon kyseisen kesän, mutta harjoittelupaikkailmoituksen nähtyäni oli selvää, että tuohon paikkaan minun on haettava – ja myös päästävä! Ja niinhän onnekkaasti siinä kävi, että hakijoiden joukosta valikoiduin yhdeksi harkkariksi ja gradusuunnitelmat siirtyivät kesästä syksymmälle. Harjoittelijasta kuntastrategoiden ammattilaiseksi Harjoittelijana olin mukana MDI:n sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä sekä valituissa asiakasprojekteissa, kuten HYVIS-hankkeessa ja Pohjois-Suomen maakuntaohjelmien arvioinneissa. Harjoittelusta päällimmäisenä on mielessä maailmaan juuri iskenyt koronapandemia. Etätyöskentelystä huolimatta pääsin hyvin porukkaan mukaan, ja tuntui, että olin nopeasti yksi midiläisistä. Harjoittelun aikana mieleenpainuvin työtehtäväni oli tekemäni kuntastrategia-analyysi. Kesä 2020 oli siis kuntastrategioiden täyteinen, kun kävimme HYVIS-hankkeessa kaikki Manner-Suomen kuntastrategiat läpi tehden niistä analyysin. Kyseinen analyysi on herättänyt iloksemme kiinnostusta laajemminkin.Harjoittelun päätyttyä itselleni oli aika selvää, että haluan saada maisterin tutkinnon suoritettua ja sitten palata MDI:n riveihin. Ilokseni suunnitelmamme sopivat yhteen ja pääsin takaisin MDI-tiimiin heti valmistuttuani tammikuussa 2021. MDI:ssä toimin tällä hetkellä melko samankaltaisissa tehtävissä kuin harjoittelijana toimiessani eli viestinnässä ja asiakasprojekteissa, jotka liittyvät etenkin kuntiin. Työhöni kuuluu selvitysten ja arviointien laatimista, strategiatyötä, työpajoja, kyselyitä. Viimeisen vuoden aikana työpöydälläni on ollut erityisesti strategiatyöskentelyä kuntien kanssa. Onkin ollut ilo päästä työskentelemään erilaisten kuntien kanssa. Viimeisen vuoden aikana olen päässyt projekteihin, joissa on työskennelty mm. Porvoon, Pieksämäen, Ranuan ja Heinolan kanssa. Parasta Midissä työskentelyssä ovat monipuoliset työtehtävät. Työtehtävät sisältävät niin itsenäisiä kirjoitustöitä kuin työpajojen vetämistä – pääsee monenlaiseen mukaan! Välillä jopa yllättyy, minkälaisista hankkeista itsensä löytää. Tällä hetkellä olen kuntastrategioiden sparrauksen lisäksi esimerkiksi mukana hankkeessa, jossa Japanin kotiseutulahjoitusmallin pohjalta ideoidaan suomalaista kotiseutulahjoitusmallia. Toinen tärkeä asia työssäni on se, että työyhteisö on mukaansatempaava, ja MDI:ssä on kiittämisen kulttuuri, joka ilmenee päivittäin. Slackin #hyvänmielenkehukanava on yksi hyvä esimerkki siitä, miten arvostamme toistemme työtä suuresti. Terveiset harjoittelu- tai työpaikkaa etsiville Kaikille harjoittelu- tai työpaikkaa hakeville toivon sitkeyttä. Muistakaa pitää silmät auki ja korvat höröllä – tulevaisuuden paikkasi voi löytyä yllättävistäkin suunnista! MDI:ssä arvostamme avointa asennetta ja uteliasta mieltä. Älä kainostele, vaan ole rohkeasti meihin yhteydessä!