Pielisen Karjalan elinkeino-ohjelman päivitys

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES, joka vastaa kuntaliitoksella laajentuneen Nurmeksen kehittämisestä, tilasi MDI:ltä elinkeino-ohjelma päivityksen. Ohjelma ei muuttunut radikaalisti, vaan aiemmat kärjet metsäbiotalous, maatalous, elintarviketeollisuus ja luontomatkailu näkyivät myös päivitetyssä strategiassa. Lisäksi strategiaprosessin aikana etsittiin eri toimijoiden kanssa ratkaisuja alueen veto- ja pitovoimatekijöiden parantamiseksi erityisesti nuorten, uusien työntekijöiden ja uusien yrittäjien suuntaan. Elinkeino-ohjelman tunnistettuja kehittämisteemoja olivat toimivien yritysten kasvu ja toimintaedellytysten parantaminen, pienyritysten uudistuminen ja yritysten sijoittuminen, maatalouden kannattavuuden parantaminen sekä matkailualan liikevaihdon kasvattaminen. Lisäksi yhtenä keskeisenä teemana oli paikallinen ammatillinen koulutus, työvoiman ammattitaito ja osaaminen, jolloin on tärkeää pystyä vaikuttamaan myös koulutussisältöihin. Strategian valmistelussa hyödynnettiin jo tuotettua materiaalia kuten matkailun kehittämissuunnitelmaa 2019-2024, maatalouden kehittämisen sisältöjä opinnäytetyön pohjalta sekä toimivien yritysten kehittämistarpeita kartoittaneiden selvitysten tuloksia. Työssä toteuttiin työpaja helmikuussa ja työ valmistui maaliskuussa 2020. Työ hyväksyttiin huhtikuussa 2020 Pikesin hallituksessa.

Asiasanat

Pyydä tarjous

Toteutamme vuosittain ~100 erilaista toimeksiantoa lyhyistä työpajatoteutuksista monivuotisiin tutkimushankkeisiin.

Verkkokauppa

Kehitys kiinnostaa, mutta et tiedä mistä aloittaa? MDI:n kaupassa voit haarukoida erilaisten toteutusten hintaa ja halutessasi saat arviosta koonnin sähköpostiin.

Siirry verkkokauppaan