Perusopetuksen kouluverkon optimointitarkastelu 2033

Tampereen kaupunki kasvaa vauhdilla ja myös oppilasmäärät ovat lähivuosina kasvussa. Kaupungin kouluverkko ei ole kuitenkaan oppilasmäärän kasvun näkökulmasta suotuisilla sijainneilla ja nyt kaupunki hakee ymmärrystä tulevaisuuden kouluverkon suunnitteluun ja sen kehittämiseen. Haasteellisen kouluverkon kehittämisestä lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä tekee se, että Tampereen alueella ennustetaan syntyvyyden vähenemän niin merkittävästi, että lähivuosien korkeammista oppilasmääristä poiketen, jo vuonna 2030 oppilasmäärän oletetaan olevan n. vuoden 2018 tasolla (MDI:n väestöennuste 2019). Työssä toteutettiin Tampereen väestöennusteen 2032 sovittaminen korttelitasoiseksi oppilasmäärän ennusteeksi (kasvua tai laskua) ja sitä käytettiin tulevaisuustarkasteluiden lähtötietona. Tämän jälkeen työssä tehtiin kouluverkon optimointitarkasteluita erilaisilla suunnittelun lähtöolettamuksilla. Optimoinneissa huomioitiin tulevaisuuden kouluverkossa pysyvät yhtenäiskoulut ja optimointi kohdennettiin osaksi muuta kouluverkkoa. Vahvojen yhteinäiskoulujen osalta optimoitiin niiden kapasiteettia. Työn tuloksena löydettiin erilaisia raja-arvoja jolloin kouluja kannattaisi sijoittaa eri paikkoihin ja lisättiin ymmärrystä minkälainen vaikutus yksittäisten koulujen sijoittamispäätöksellä on koko kouluverkon näkökulmasta. Työn tulokset vahvistivat olettamuksen, että kouluverkkoa voidaan määrällisesti selkeästi supistaa siitä huolimatta, että suosituksia koulumatkojen pituudesta ei ylitetä. Työn tulokset auttoivat tilaajaa pohtimaan koulujen sijoittamiseen liittyvää problematiikkaa ja käymään keskuteluja vanhempien ja poliitikkojen kanssa. Ongelma tiivistyy sen ympärille, etteivät kuntalaiset halua kouluverkkoa supistettavan, mutta kaupungin talous on tiukoilla ja kiinteistöjen korjausvelka uhkaa kasvaa.

Pyydä tarjous

Toteutamme vuosittain ~100 erilaista toimeksiantoa lyhyistä työpajatoteutuksista monivuotisiin tutkimushankkeisiin.

Verkkokauppa

Kehitys kiinnostaa, mutta et tiedä mistä aloittaa? MDI:n kaupassa voit haarukoida erilaisten toteutusten hintaa ja halutessasi saat arviosta koonnin sähköpostiin.

Siirry verkkokauppaan