Uutta

1.4.2014 HHT-käytävälle vauhtia MDI:n pajoista

Helsinki-Hämeenlinna-Tampere-käytävä on Suomen merkittävin kehitysvyöhyke. Käytävä on ollut suunnittelupöydillä vahva jo vuosikymmenten ajan – nyt se on sitä myös arjessa yrityksille ja asukkaille. Toimivan käytävän vahvistamiseksi arjessa etsitään kehittämisideoita keskeisten toimijoiden kanssa kahdessa MDI:n järjestämässä pajassa, ensin liikenneteemassa 11.4. Hämeenlinnassa ja 6.5. älykkään kaupungin teemassa Tampereella. MDI:llä on iso ilo ja kunnia järjestää jälkimmäinen paja … Jatka lukemista 1.4.2014 HHT-käytävälle vauhtia MDI:n pajoista

Yritysten näkemykset E-P:n älykkään erikoistumisen strategiaan

Etelä-Pohjanmaalla on valmisteltu älykkään erikoistumisen strategiaa, joka yhdistää maakuntastrategian painoitukset ja niitä läpäisevät horisontaaliset teemat, joita alueella tulee älykkään erikoistumisen hengessä kehittää. MDI toteuttaa Tampereen yliopiston toimeksiannosta työn, jonka tavoitteena on kerätä eteläpohjalaisten yritysten näkemyksiä älykkään erikoistumisen strategiaan. Työ tehdään haastatteluin huhtikuun puoliväliin mennessä.

MDI perkaa sadon innovaatioleireiltä

Vuonna 2013 toteutettiin viisi innovaatioleiriä. MDI tekee sukelluksen leirien jälkeiseen elämään ja kokoaa tiedot leireillä työstettyjen ideoiden nykytilanteesta. Lisäksi työssä kaivetaan esiin, miten innovaatioleirit ovat toimineet alueellisen yhteistyön kehittämisessä ja millaista uutta yhteistyötä leirit ovat alueilla saaneet aikaan. Leirisato korjataan pikaisella aikataululla ja valmis selvitys luovutetaan Maaseutuverkostoyksikölle 13.5.2014.

Ranta: Valoa kohti

Elämme uutta ohjelmakautta. Vuoden vaihtuessa raketit paukkuivat ja kansa juhli, vanha jätettiin taakse ja uusi alkoi. Uuden aloittamiseen liittyy aina suuria odotuksia ja jännitystä, pelkojakin. Innostujat hihkuvat, skeptikot synkistelevät. Vasta vuosien kuluttua nähdään, kumpaan oli aikanaan enemmän aihetta. Aluekehittäjille edellinen vuodenvaihde oli erityisen merkittävä, koska Euroopassa siirryttiin uuteen ohjelmakauteen. Edellisen kauden toimet paketoitiin, kun älykkään, … Jatka lukemista Ranta: Valoa kohti

MDI DG Region puitesopimuskonsortiossa

MDI on mukana eurooppalaisessa konsortiossa, joka on valittu yhdeksi DG Region puitesopimustoimittajaksi. Maaliskuun alussa tehdyn hankintapäätöksen mukaan konsortio on mukana puitesopimusjärjestelyn neljässä osakokonaisuudessa, jotka käsittelevät koheesiopolitiikan sekä rakennerahastojen ja investointirahaston tulevaisuutta sekä vaikuttavuusanalyysin että tutkimuksen kautta, EU-politiikkojen vaikutusta ekonomiseen, sosiaaliseen ja alueelliseen kehitykseen sekä tutkimukseen liittyen hallinnollisiin kuluihin ja hallintokapasiteettiin. Konsortiossa on mukana yli 100 … Jatka lukemista MDI DG Region puitesopimuskonsortiossa