Arkistot kuukauden mukaan: Maaliskuu 2018

Lisää turismia Porvooseen

Suomen matkailutulo on vuodessa 14 miljardia euroa. Siitä riittää jaettavaa, ja jokainen alue haluaa siitä oman siivunsa. Porvoo on yksi tunnetuimmista kohteista Suomessa, mutta matkailua halutaan vahvistaa entisestään. MDI teki pienimuotoisen taustatyön matkailun trendeistä, matkailun suuntaviivoista, pullonkauloista sekä nostoja Porvoon matkailusta. Työ pohjautui vahvasti viime vuoden lopulla Helsingin kaupungille tehtyyn matkailun visioon, onhan Porvoo metropolialuetta. … Jatka lukemista Lisää turismia Porvooseen

MDI kartoitti Hämeenkyrön alueellista asemaa ja kasvupotentiaalia

MDI laati visuaalisen diasarjan Hämeenkyrön alueelliseen asemaan ja kasvupotentiaaliin liittyvistä kehitystiedoista ja analyyseistä. Nykyisen aseman määritteleminen mahdollistaa tulevaan kehitykseen liittyvät oletukset ja skenaariot. Diasarjassa hyödynnettiin mahdollisimman paljon kartta-aineistoja ja muita graafeja visuaalisuuden lisäämiseksi. Projekti liittyi laajempaan Hämeenkyrön kunnan elinkeinopoliittisten vahvuuksien tunnistamiseen ja elinvoiman vahvistamiseen liittyvään Pirkanmaan liiton hallinnoimaan kokonaisuuteen. Projektiin kerättiin tilastotietoa Hämeenkyrön saavutettavuudesta, väestönkehityksestä, … Jatka lukemista MDI kartoitti Hämeenkyrön alueellista asemaa ja kasvupotentiaalia

Blogi: Harjoittelijana aluekehittämisen näköalapaikalla

Jokainen korkeakouluopiskelija löytänee itsensä ennemmin tai myöhemmin opintojensa varrella tilanteesta, jossa pelkän teoriatiedon tankkaaminen alkaa tuntua liiankin yksitoikkoiselta. Takaraivossa saattaa heräillä mietteitä siitä, kuinka kiinnostavaa olisikaan päästä haastamaan itseään ja soveltamaan opintojen aikana oppimaansa itselleen uudella tavalla. Samanaikaisesti opiskelijaa saattaa kiinnostaa oman asemansa tunnustelu työmarkkinoilla. Yhtenä korkeakoulutuksen tavoitteena on taata mahdollisimman laaja-alaiset valmiudet työuraan. Olennaista … Jatka lukemista Blogi: Harjoittelijana aluekehittämisen näköalapaikalla

Blogi: Tieto on politiikan teon väline

Tämän viikon eittämättä eniten keskusteluttanut poliittinen tapahtuma on ollut Elina Lepomäen blogiteksti, jossa on hän kritisoi sote- ja maakuntauudistusta, esittää omia ratkaisuehdotuksia kyseiseen aiheeseen ja on sitä mieltä, että koko uudistus tulisi perua. Aihe on päivänpolttava. Ovathan uudistuksen kannalta ratkaisevat lait menossa lähiaikoina eduskuntakäsittelyyn. On ollut kiinnostavaa huomata, että aihetta käsittelevät kommentaarit jakautuvat pääasiassa kahteen … Jatka lukemista Blogi: Tieto on politiikan teon väline