Tulevaisuuden tietojohtaminen maakunnissa

MDI on mukana maakuntien tietojohtamisen käytänteitä käsittelevässä VN TEAS -hankkeessa, jonka tavoitteena on määritellä tavoitteet tietojohtamiselle sekä arvioida maakuntien valmistelun nykytilaa ja suunnitelmia suhteessa tietojohtamisen tavoitteisiin. Tietojohtaminen jaetaan selvityksessä kolmeen toisiaan täydentävään kokonaisuuteen, joita ovat sisällölliset tavoitteet (mitä tietoa kerätään?), teknologiset tavoitteet (miten tietoa kerätään, siirretään ja yhdistellään) ja johtamisen tavoitteet (miten kerättyä ja jalostettua tietoa hyödynnetään maakuntien johtamisessa). Selvitys käynnistyi helmikuun alussa ja se valmistuu toukokuussa 2019. NHG Consulting Oy:n vetämään hankkeeseen osallistuvat MDI:n lisäksi Helsingin yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto.

Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

MDI toteutti marras-joulukuussa 2023 jo yhdeksättä kertaa valtakunnallisen kuntakyselynsä, tällä kertaa lisänimellä Kuinka kuntasi sykkii? Kyselyllä kerätään Manner-Suomen kuntien luottamushenkilöiden ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä kuntien ajankohtaiseen tilannekuvaan ja kehitysnäkymiin liittyen.

Lue lisää Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen  

MDI ja Uusi Kaupunki -kollektiivi toteuttivat Tampereen Kaukajärven ja Annalan kaupunginosaohjelmaa palvelevan visiotyön, jossa kirkastettiin alueen vahvuudet, ominaispiirteet ja kehittämistarpeet. Kaupunginosavisio ”Elämää kuin pikkukaupungissa” luo näkymää Kaukajärven ja Annalan toivotusta kehityssuunnasta sekä tulevista konkreettisista toimenpiteistä.

Lue lisää Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen