Ehdottavan koulukuljetuspäätöksen automatisointi ohjelmistorobotiikan avulla

Tampereen kaupunki

Tampereen kaupunki kasvaa vauhdilla ja alueella ennustettiin olevan XX prosenttia enemmän kouluikäisiä vuonna 2032 kuin nyt. Kaupungin kouluverkko ei ole kuitenkaan oppilasmäärän kasvun näkökulmasta suotuisilla sijainneilla ja kaupunki haki ymmärrystä tulevaisuuden kouluverkon suunnitteluun ja sen kehittämiseen. Työssä toteutettiin Tampereen väestöennusteen 2032 sovittaminen korttelitasoiseksi oppilasmäärän ennusteeksi (kasvua tai laskua) ja sitä käytettiin tulevaisuustarkasteluiden lähtötietona. Tämän jälkeen työssä tehtiin kouluverkon optimointitarkasteluita erilaisilla suunnittelun lähtöolettamuksilla. Optimoinneissa huomioitiin tulevaisuuden kouluverkossa pysyvät yhtenäiskoulut ja optimointi kohdennettiin osaksi muuta kouluverkkoa. Vahvojen yhteinäiskoulujen osalta optimoitiin niiden kapasiteettia. Työn tuloksena löydettiin erilaisia raja-arvoja jolloin kouluja kannattaisi sijoittaa eri paikkoihin ja lisättiin ymmärrystä minkälainen vaikutus yksittäisten koulujen sijoittamispäätöksellä on koko kouluverkon näkökulmasta. Työn tulokset vahvistivat olettamuksen, että kouluverkkoa voidaan määrällisesti selkeästi supistaa siitä huolimatta, että suosituksia koulumatkojen pituudesta ei ylitetä. Työn tulokset auttoivat tilaajaa pohtimaan koulujen sijoittamiseen liittyvää problematiikkaa ja käymään keskuteluja vanhempien ja poliitikkojen kanssa. Ongelma tiivistyi sen ympärille, ettei kouluverkkoa haluttu supistaa, mutta rahaakaan sen ylläpitämiseen ei ole.