Alueellisen innovaatiotoiminnan painotukset Suomessa, vertailu alueiden valinnoista suhteessa Tekesin strategiaan ja kansalliseen innovaatiopolitiikkaan

Tekes

MDI toteutti Tekesin toimeksiannosta projektin, jonka tavoitteena oli viestittää kansallisen innovaatiopolitiikan valintoja alueille ja arvioida alueellisten innovaatiotoimintaa ohjaavien strategioiden ja ohjelmien puitteissa tehtyjen valintojen kohtaantoa kansalliseen innovaatiopolitiikkaan. Työ toteutettiin 15 ELY-keskuksen alueella työpajakierroksena, jonka pohjaksi tehtiin 212 alueiden strategia-asiakirjaa kattanut tutkimus alueiden painopistevalinnoista. Työn tuloksena syntyi kuva kansallisen ja alueellisen innovaatiopolitiikan kohtaannosta, toimenpidesuosituksia alueilta kansallisen politiikan linjaamiseksi sekä kokonaisvaltainen ymmärrys innovaatiotoiminnan haasteista. Työn loppuraportti valmistui vuoden 2012 alussa.