Selvitys eurooppalaisista saaristo- ja vesistöaluepolitiikoista 

Eurooppa on merien ympäröimä, järvien ja jokien halkoma maanosa. Saaristoisuus ja vesistöisyys asettaa niitä koskettavat alueet elinolojen puolesta eriarvoiseen asemaan mantereen, hyvien yhteyksien, alueiden kanssa. Suomessa saaristopolitiikalla on pitkät juuret ja sen lähtökohtana on taloudellisesti, ympäristöllisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä aluekehittäminen. MDI selvittää maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta eurooppalaisia saaristo- ja vesistöaluepolitiikkoja. Selvityksessä luodaan kuva valikoitujen Euroopan maiden saaristoisuudesta ja vesistöisyydestä sekä näitä alueita koskevista aluepolitiikoista. Kerättyjä tietoja verrataan ja analysoidaan Suomea koskeviin vastaaviin tietoihin. Selvityksen lopuksi annetaan kehittämissuosituksia EU:n seuraavaa ohjelmakautta varten. Selvityksessä hyödynnetään jo olemassa olevaa tilasto- ja tutkimusaineistoa sekä kerätään uutta aineistoa sähköisen kyselyn ja haastatteluiden avulla. Selvitys valmistuu huhtikuussa 2018.

Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

MDI toteutti marras-joulukuussa 2023 jo yhdeksättä kertaa valtakunnallisen kuntakyselynsä, tällä kertaa lisänimellä Kuinka kuntasi sykkii? Kyselyllä kerätään Manner-Suomen kuntien luottamushenkilöiden ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä kuntien ajankohtaiseen tilannekuvaan ja kehitysnäkymiin liittyen.

Lue lisää Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen  

MDI ja Uusi Kaupunki -kollektiivi toteuttivat Tampereen Kaukajärven ja Annalan kaupunginosaohjelmaa palvelevan visiotyön, jossa kirkastettiin alueen vahvuudet, ominaispiirteet ja kehittämistarpeet. Kaupunginosavisio ”Elämää kuin pikkukaupungissa” luo näkymää Kaukajärven ja Annalan toivotusta kehityssuunnasta sekä tulevista konkreettisista toimenpiteistä.

Lue lisää Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen