MDI kokoaa kulttuurin aluetietoperustaa

Meneillään olevat hallinnon muutokset ja politiikkatoimien vaikuttava toteutus ja tietoperusteinen kehittäminen edellyttävät vahvaa ja tarkkaa tietopohjaa sekä tilannekuvaa alueiden kehityksestä. Vahvaa aluetietoperustaa tarvitaan niin OKM:n kulttuuripolitiikan strategian 2025 toteuttamisessa kuin taide- ja kulttuuripolitiikan alueellisuutta koskevien suuntaviivojen laatimisessa. Tietoa tarvitaan myös maakuntauudistuksen pyörteissä.  Kulttuurin aluetietoperustan kehittämisen esiselvityksessä kartoitetaan tärkeimmät tietolähteet sekä puutteet tietolähteissä kulttuurin aluetietoperustan kokoamiseksi. Työssä luodaan kahden esimerkkialueen kautta malli siitä, mitä tietoja ja indikaattoreita tarvitaan ja millä tavoin ne tulee esittää, jotta voidaan luoda kattava kuva kulttuurin merkityksestä ja vaikuttavuudesta alueilla. MDI:n kumppanina työssä toimii Taideyliopisto. Työ valmistuu elokuussa 2018, ja sen on tilannut opetus- ja kulttuuriministeriö.

Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

MDI toteutti marras-joulukuussa 2023 jo yhdeksättä kertaa valtakunnallisen kuntakyselynsä, tällä kertaa lisänimellä Kuinka kuntasi sykkii? Kyselyllä kerätään Manner-Suomen kuntien luottamushenkilöiden ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä kuntien ajankohtaiseen tilannekuvaan ja kehitysnäkymiin liittyen.

Lue lisää Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen  

MDI ja Uusi Kaupunki -kollektiivi toteuttivat Tampereen Kaukajärven ja Annalan kaupunginosaohjelmaa palvelevan visiotyön, jossa kirkastettiin alueen vahvuudet, ominaispiirteet ja kehittämistarpeet. Kaupunginosavisio ”Elämää kuin pikkukaupungissa” luo näkymää Kaukajärven ja Annalan toivotusta kehityssuunnasta sekä tulevista konkreettisista toimenpiteistä.

Lue lisää Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen