Kasvuyritysten työllisyysohjelmalla tuetaan kasvuyritysten ja yritysverkostojen liiketoimintaa ja kasvumahdollisuuksia

MDI arvioi TEM:n toimeksiannosta vuonna 2016 käynnistynyttä kasvuyritysten työllisyysohjelmaa 2016–2018. Ohjelman tavoitteena on tukea kasvuyritysten toimintaa ja kilpailukykyä sekä ehkäistä osaavaan työvoiman työttömyyttä. Kasvuyritysten työllisyysohjelman tavoitteena on myös auttaa yrityksiä tunnistamaan paremmin korkeasti koulutetun työvoiman mahdollisuudet kilpailukykytekijänä omassa liiketoiminnassa. Käynnissä olevassa arviointityössä selvitetään ohjelman vaikutuksia sekä arvioidaan, miten kasvuyritysten työllisyysohjelman hankkeet eri alueilla ja valtakunnallisesti tukevat tulevien kasvupalveluiden valmistelua ja rakentamista. Arviointi valmistuu huhtikuun 2018 loppuun mennessä.

 

Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

MDI toteutti marras-joulukuussa 2023 jo yhdeksättä kertaa valtakunnallisen kuntakyselynsä, tällä kertaa lisänimellä Kuinka kuntasi sykkii? Kyselyllä kerätään Manner-Suomen kuntien luottamushenkilöiden ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä kuntien ajankohtaiseen tilannekuvaan ja kehitysnäkymiin liittyen.

Lue lisää Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen  

MDI ja Uusi Kaupunki -kollektiivi toteuttivat Tampereen Kaukajärven ja Annalan kaupunginosaohjelmaa palvelevan visiotyön, jossa kirkastettiin alueen vahvuudet, ominaispiirteet ja kehittämistarpeet. Kaupunginosavisio ”Elämää kuin pikkukaupungissa” luo näkymää Kaukajärven ja Annalan toivotusta kehityssuunnasta sekä tulevista konkreettisista toimenpiteistä.

Lue lisää Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen