Jari Kolehmainen MDI:n neuvonantajaksi

MDI jatkaa voittavan joukkueen rakentamista tammikuun siirtoikkunan aikana. Yritys saa riveihinsä merkittävän lisävahvistuksen, kun HT Jari Kolehmainen liittyy yrityksen neuvonantajaksi alue- ja kaupunkikehittämisen kokonaisuudessa. Jari toimii päivätyökseen tutkimusjohtajana Tampereen yliopistossa. Jari tunnetaan laaja-alaisena ja tarkkakatseisena tutkijana, kehittäjänä ja kouluttajana, joka on tehnyt jo lähes parinkymmenen vuoden uran alueellisen innovaatiotoiminnan, elinkeino- ja innovaatiopolitiikan ja alueiden strategisen kehittämisen parissa.

– Jari on meille erittäin tuttu jo vuosien takaa ja hän on myötäelänyt MDI:n matkaa koko yrityksen historian ajan. Olemme erittäin innoissamme, kun pitkäaikainen deittailumme päätyy pysyväpään yhteistyösuhteeseen, MDI:n toimitusjohtaja Tommi Ranta myhäilee.

Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

MDI toteutti marras-joulukuussa 2023 jo yhdeksättä kertaa valtakunnallisen kuntakyselynsä, tällä kertaa lisänimellä Kuinka kuntasi sykkii? Kyselyllä kerätään Manner-Suomen kuntien luottamushenkilöiden ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä kuntien ajankohtaiseen tilannekuvaan ja kehitysnäkymiin liittyen.

Lue lisää Kuntien näkymät heikentyneet aiemmista vuosista – huolta herättää erityisesti omaa kuntaa laajemman alueen tilanne 

Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen  

MDI ja Uusi Kaupunki -kollektiivi toteuttivat Tampereen Kaukajärven ja Annalan kaupunginosaohjelmaa palvelevan visiotyön, jossa kirkastettiin alueen vahvuudet, ominaispiirteet ja kehittämistarpeet. Kaupunginosavisio ”Elämää kuin pikkukaupungissa” luo näkymää Kaukajärven ja Annalan toivotusta kehityssuunnasta sekä tulevista konkreettisista toimenpiteistä.

Lue lisää Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavisio syntyi yhdessä kehittäen